KotiArtikkelitFrisbeegolfista on tulossa bisnestä

Frisbeegolfista on tulossa bisnestä

Frisbeegolfmaailmassa on nähty viime kuukausien aikana ennennäkemättömiä tapahtumia, mikä enteilee täysin uutta aikakautta frisbeegolfille.

Viimeistään Disc Golf Pro Tourin päätös ostaa JomezPro on käänteen tekevä temppu – ei pelkästään DGPT:lle vaan koko lajille.

JomezPro-Youtube kanava on Jonathan Gomezin aloittama harrasteprojekti, jossa kaveriporukka lähti kiertämään frisbeegolfturnauksia ja kuvaamaan niitä. Vuosien saatossa Gomez on asettanut riman frisbeegolfsisällölle, johon muut ovat pyrkineet. He ovat Follow Flight animaatioiden ja muiden tehosteiden myötä haastaneet sitä, miten frisbeegolfin seuraamisesta tehdään entistä viihdyttävämpää ja seurattavampaa jokaiselle katsojalle.

Mutta sitten vuoden 2021 maailman mestaruuskilpailut muuttivat pelin täysin. James Conrad päätti heittää koko frisbeegolfhistorian uskomattomimman heiton. Uskomaton heitto aiheutti sen, että kukaan lajia seuraava ja JomezPron jälkilähetystä odottava, ei pysynyt uutispimennossa. Viimeistään siinä kohtaa jokainen ymmärsi, että jälkituotannon aika on loppumassa. Frisbeegolfyhteisö on kasvanut niin suureksi, että näin sykähdyttävältä urheiluhetkeltä ei voinut suojautua.

JomezPron jälkituotantovideon viivästyminen ja huonojen asiakaspalautteiden ryöppy toi rakastetun JomezPron uuteen tilanteeseen, jossa asiakkaat olivatkin tyytymättömiä heidän ilmaisesta sisällöstä.

Disc Golf Pro Tour ja heidän omistama Disc Golf Network ottivat Jeff Springin johdolla tilanteesta kaiken irti. He ovat tehneet merkittäviä investointeja liveläheyksiin. He ovat parantaneet livelähetysten laatua ja seurattavuutta joka vuosi. JomezPron tekijäjoukon liittyessä osaksi Disc Golf Networkin porukkaa, sisältö ja seurattavuus paranee todennäköisesti entisestään.

Tämä uutinen ei ole kuitenkaan ainoa merkki siitä, että frisbeegolfista on tulossa businestä.

Pöhinää pinnan alla

Viime talvena kuulimme, kuinka Dynamic Discs, Latitude, Westside discs ja Kastaplast siirtyvät yhden yrityksen alle nimeltään House of Discs. Yritys ei ole enää pienen porukan perheyritys vaan pääomasijoitusrahalla varustettu frisbeegolfin suuryritys, jolla on potentiaalia panostaa enemmän ja enemmän markkinointiin ja lajin kasvattamiseen.

Kiekkovalmistaja MVP taas teki hurjan päätöksen ostaessaan Simon Lizotten sopimuspelaajakseen, kun he maksoivat pelkästä sopimuksen purkamisesta suomalaiselle Discmanialle miljoona euroa. Lizotte kertoi, kuinka hän latasi koko ajan kovempia pyyntöjä ja MVP vaikutti siltä, että heillä olisi pohjattomat taskut.

Paul McBeth sen sijaan kohahdutti Yhdysvaltojen frisbeegolfyhteisöä, kun hän osti baseball-tähti Dylan Ceasen kanssa frisbeegolfradan Floridasta 1,2 miljoonalla dollarilla. Kenttä on ja pysyy yksityisenä ja pelaamisesta joutuu maksamaan. Heillä on suunnitelmana rahoittaa kentän hoitoa ja kehitystä myymällä elinikäisiä jäsenyyksiä hintaan 2500 dollaria.

Yhdysvalloissa laji-ihmiset alkavat luottamaan jo siihen, että frisbeegolf tulee kasvamaan ja he näin ollen uskaltavat tehdä investointeja, jotka kiihdyttävät lajia entisestään.

Frisbeegolf on siis muuttumassa pienen porukan kikkailusta oikeaksi bisnestä uhkuvaksi urheilulajiksi, joka saattaa olla jotain suuren alkua.

Suomessa myös muutoksia

Suomessa on nähty samanlaisia merkkejä myös lajin bisneslähtöisyyden noususta. Toki Spin 18 Oy on ollut suunnan näyttäjä tässä jo useamman vuoden ajan, mutta myös lajin ytimen ympärillä alkaa tapahtumaan. Spin 18 Oy on Jussi Meresmaan perustama yhtiö esimerkiksi Discmanian ja European Openin takana. Meresmaa on yrittäjäuransa aikana järjestänyt merkittäviä tapahtumia lajin ympärillä ja tuonut yhä isompia sponsoreita lajin pariin.

Meresmaan kova työ on kasvattanut kakkua ja nyt lajissa on enemmän rahaa liikkeellä kuin koskaan. Ainoastaan esimerkiksi maailman suurimman frisbeegolftapahtuman European Openin vaikutus Pirkanmaan ja erityisesti Nokian alueen talouteen on merkittävä.

Lisäksi yksityisiä kenttiä on nähty koko ajan enemmän. Jos laji jatkaa kasvuaan, näemme todennäköisesti enemmän yksityisin varoin rakennettuja kenttiä. Yhä useampi lajin harrastaja raportoi, kuinka he ovat valmiita maksamaan, jos kerrankin pääsisi pelaamaan rauhassa kesäisin myös virka-ajan ulkopuolella.

Suomen pelaajat ottaneet ohjat omiin käsiin

Suomen ammattipelaajat ovat myös ottaneet härkää sarvista ja osanneet hyödyntää frisbeegolfin kaupallistumista hienosti. Esimerkkinä todettakoon, että sponsoroinnin ja urheilumarkkinoinnin yritys 10.fi teki listauksen sadasta kaupallisesti kiinnostavimmasta urheilijasta alkukeväästä ja listalla ponnahtaa yllättäen Väinö Mäkelä sijalla 11 ja Niklas Anttila sijalla 16. Jopa golfin verkkomedia GoGolf uutisoi, kuinka “frisbeegolfarit pesivät tavalliset golfarit listalla”.

Aikaisemmin Suomessa frisbeegolfin sponsorointi oli perinteistä “perhetuttujen” kannatusta, jossa perhetuttu rahoitti ammattifrisbeegolfaajan kisamatkaa ja sai siitä logon paitaan. Nyt yhä isommat brändit alkavat suunnata katsetta frisbeegolfin suuntaan vahvan fanikulttuurin ja ammattipelaajien hyvän työn ansiosta.

Mikäli tätä nykyä Väinö Mäkelä suosittelee tuotetta omille seuraajilleen, mainostaja saa selkeän kohderyhmän ja merkittävästi lisää myyntiä. Mäkelä, Anttila ja muut frisbeegolfin sisällöntuottajat ovat kuitenkin kyenneet liitämään tutkan alla viimeiset vuodet.

Frisbeegolfin bisnes alkoi kytemään viime vuosikymmenellä lajin sisällä. Korona laittoi bensaa liekkeihin siten, että roihu näkyy nyt myös frisbeegolfyhteisön ulkopuolella.

Uusimmat uutiset

Vuoden 2025 Disc Golf Pro Tourin kisapaikkojen haku aukesi! Haluatko järjestää osakilpailun?

Disc Golf Pro Tour on vasta alkanut kaksi kuukautta...

“I’m back!” – Maailman toiseksi paras frisbeegolfari tekee odotetun paluun kisaradoille

Yksi viime vuosien menestyneimmistä frisbeegolfareista, Eagle McMahon, palaa pitkältä...

Suomalainen frisbeegolf-peli levinnyt jo lähes 60 maahan

Kajaanilainen peliyhtiö CSE Entertainment julkaisi viime kuussa frisbeegolfpelin suosituimpaan...

Frisbeegolfmedia on frisbeegolfin MM-kisojen 2025 virallinen tiedotuskumppani

Frisbeegolfmedia on vuoden 2025 frisbeegolfin MM-kisojen tiedotus- ja mediakumppani....

Suomen MM-kisojen kisapäivät ovat tässä!

Frisbeegolfin maailman kattojärjestö PDGA julkaisi vuoden 2025 MM-kisojen päivät....

Disc Golf Pro Tour otti ison askeleen kohti vedonlyöntimarkkinoita

Maailman kovatasoisin ammattilaiskiertue Disc Golf Pro Tour (DGPT) julkaisi...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän