Nelipäiväinen frisbeegolfin European Open jatkui Nokialla sunnuntaina 23.7. kilpailun päätöskierroksella. Naisten luokan voittaja oli jo käytännössä ratkennut kahden ensimmäisen päivän jälkeen, kun Kristin Tattar karkasi yli kymmenen heiton karkumatkalle. Muista sijoista käytiin sunnuntaina tiukkaa taistelua. Heidi Laine pelasi huiman viimeisen kierroksen ja nousi lopputuloksissa koko kilpailun toiseksi.
Heidi Laineelle uran paras major-sijoitus
Hämeenlinnalainen Heidi Laine lähti päätöspäivään viidenneltä sijalta. Kierros ei lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla kun Laine otti neljälle ensimmäiselle väylälle kolme bogia. Tämän jälkeen peli lähti kuitenkin kulkemaan ja Laine otti seuraavilta neljältä väylältä puolestaan kolme birdietä. Kilpailu keskeytettiin ukkosen vuoksi 45 minuutiksi kun Laineella oli pelaamatta enää kilpailun viimeinen väylä. Tauko ei näyttänyt Lainetta haittaavan, vaan hän otti huiman eaglen kilpailun viimeiselle väylälle ja pelasi kierroksen tulokseen -1. Kokonaistuloksella +5 Laine nousi koko kilpailun toiseksi.
Sijoitus on Laineen uran paras Major-kilpailuissa. Aiempi paras sijoitus on viime vuodelta myöskin European Openista, tuolloin Laine oli kilpailun seitsemäs.
Laineella on menossa uran paras kausi ja hän on eniten palkintorahaa tienannut suomalainen naispelaaja kuluvalla kaudella. European Openin voittosumma 4 500 euroa nostaa kauden palkintorahat jo yli 10 000 euron.
Kristin Tattar ylivoimainen voittaja
Virolainen hallitseva maailmanmestari Kristin Tattar oli aivan omaa luokkaansa Nokialla. Ensimmäisen kierroksen hän pelasi -4 tulokseen ja otti neljän heiton johtoaseman. Toisella kierroksella kenelläkään ei ollut mitään saumaa haastaa Tattaria, vaan hän paineli -6 rataennätyksen saattelemana uskomattomaan johtoon. Viimeiset kaksi kierrosta Tattar pelasi vaisummin tuloksiin 0 ja -1, mutta kasvatti silti jokaisella kierroksella johtoaan. Kristin Tattar voitti kokonaistuloksella -11 lopulta 16 heiton erolla, ennen toiseksi tullutta Lainetta. Kolmannen sijan jakoivat yhdysvaltalaiset Missy Gannon ja Catrina Allen tuloksella +6.
Kristin Tattar kuittaa voitostaan palkintorahaa 7 500 euroa.
Muista suomalaisista parhaiten sijoittuivat Henna Blomroos ja Eveliina Salonen. Blomroos lähti päätöspäivään toiselta sijalta mutta heikko +7 kierros tiputti hänet jaetulle yhdeksännelle sijalle. Salonen oli kilpailun kahdestoista.
European Open huipentuu illalla avoimen luokan finaalikierroksella
Nelipäiväinen European Open huipentuu sunnuntai-iltana. Avoimen luokan kärjessä himoitusta major-tittelistä kilpailee vielä useampi kilpailija. Yhdysvaltalaiset Calvin Heimburg ja Anthony Barela lähtevä kärkisijoilta päätöskierrokselle. Yleisön suosikki Väinö Mäkelä lähtee finaalikierrokselle jaetulta neljänneltä sijalta, neljän heiton päästä kärjestä.
Kaikki tulokset ja sunnuntain lähtöajat löydät täältä ja vinkit seuraamiseen täältä. Tapahtuma on ilmainen yleisölle.
Päivitetty 14.52 Heidi Laine on kotoisin Hämeenlinnasta.