KotiKilpailutDisc Golf Pro TourKristin Tattar odotetusti voittoon - "pystyn tähän vielä"

Kristin Tattar odotetusti voittoon – “pystyn tähän vielä”

Viron Kristin Tattar oli ylivoimainen paluukisassaan Disc Golf Pro Tourilla. Tattar avasi kautensa Texasissa ja otti kauden ensimmäisen voittonsa näytöstyyliin. Tattar voitti kilpailun myös viime vuonna.

Tattar voitti tuloksella -20. Hänen voittomarginaali oli peräti seitsemän heittoa toiseksi tulleeseen Ohn Scogginsiin (-13). Kolmanneksi ylsi Holyn Handley tuloksella -11.

“Tuntuu uskomattomalta. Oli outoa kilpailla taas melkein viiden kuukauden tauon jälkeen. Todistin itselleni, että pystyn tähän vielä”, Kristin Tattar kertoi voiton jälkeisessä haastattelussa Disc Golf Pro Tourin Nate Perkinsille. “Otan yhden heiton kerrallaan enkä murehdi muusta. Tänään tunsin jännitystä, mutta pystyin silti hyvään suoritukseen.”

Perkins kysyi myös, että aikooko virolainen parantaa pelissään jotain tulevaisuutta ajatellen: “En tiedä, mitä voisin korjata, koska mitään ei ole rikki. Jatkan vain sitä, olen tehnyt tähänkin asti.”

Kristin sai voitosta 8000 dollaria palkintorahaa.

Eveliina Salonen oli lopputuloksissa jaetulla neljännellä sijalla (-10) hyvän viimeisen kierroksen myötä. Henna Blomroos (-8) oli jaetulla kuudennella sijalla. Kolmantena suomalaisena kisassa ollut Heidi Laine sai myös kauden avauskisassaan peliään parempaan uomiin viimeisellä kierroksella. Hän nousi tulokseen +9, sijalle 15.

Disc Golf Pro Tour jatkuu jo ensi viikolla The Open at Austin -kisalla, joka käydään 15.-17.3. niin ikään Texasissa. Kaikki kolme suomalaisnaista on mukana kisassa.

Uusimmat uutiset

Kippikselle avataan hyväntekeväisyystapahtumassa uusi perheille suunnattu frisbeegolfrata

Kippikselle eli Heinola DiscGolfPark Worldiin avautuu heinäkuussa uusi perheille...

Adam Hammes voittoon Norjassa – kärkikolmikossa myös suomalaisia

PCS Openia avauspäivästä lähtien johtanut Adam Hammes juhli sunnuntaina...

Eveliina Saloselle kolmas voitto peräkkäin – “Tiesin, että minulla on mahdollisuus”

Eveliina Salonen on voittanut Norjassa tänä viikonloppuna pelatun PCS...

Nuoret suomalaiset haastavat maailmanhuippuja  – 15-vuotias Iida Lehtomäki toisena Pro Tourilla

PCS Openin toinen kierros heitettiin tänään Norjassa. Kyseessä on...

Hammes ja Lätt johdossa Norjassa – avauskierroksella myös suomalaisonnistujia

Disc Golf Pro Tour jatkuu tänä viikonloppuna Vestnesissä Norjassa,...

Huawei yleistyy frisbeegolfareiden suosimana älykellona

Frisbeegolfin kasvu tuo yhä enemmän uusia brändejä lajin pariin....

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän