KotiKilpailutSM-KilpailutNiklas Anttilalle kolmas Suomen mestaruus

Niklas Anttilalle kolmas Suomen mestaruus

Kuopiolainen Niklas Anttila otti kolmannen Suomen mestaruutensa frisbeegolfin SM-kisoissa Lahdessa. Niklas lähti ylivoimaisessa johdossa finaalikierrokselle. Rasmus Saukkoriipi jahtasi hurjalla vauhdilla pelinsä kanssa hieman tuskaillutta Anttilaa ja pääsi parhaimmillaan kahden heiton päähän. Anttila piti kuitenkin Saukkoriiven takana ja voitti mestaruuden tuloksella -27. Saukkoriipi jäi tulokseen -25.

Jaetulle kolmannelle sijalle ja tulokseen -19 ylsi kolme pelaajaa: Pyry Joutsen, Otto Mäkinen ja Lauri Lehtinen.

Anttilan näytös ja Saukkoriiven esiinmarssi

Niklas Anttila oli tasaisuudessaan omaa luokkaansa koko kilpailun ajan. Ainoastaan viimeinen kierros oli vaikea Suomen mestarille. Hänen kierrostuloksensa oli -2. “Kierros lähti hyvin käyntiin. Sain pari hyvä birdietä. Sen jälkeen alkoi vaikeampi jakso, en saanut birdieitä mitenkään ja heitin muutaman bogey-tuloksenkin. Sen jälkeen aloin seuraamaan myös tuloksia.” Anttila kommentoi kierrosta Frisbeegolfmedialle. “Vasta viimeisen väylän avauksen jälkeen tiesin voittavani.”

Vaikka Rasmus Saukkoriipi oli ainoa realistinen haastaja Niklas Anttilalle, hän sai UDiscin voittoennusteessa vaatimattoman 2% voittotodennäköisyyden ennen kierrosta. Anttilalla lukema oli 98%. Rasmus kuitenkin vastasi huutoon ja pelasi huipputasolla koko finaalikierroksen. Muutama harmillinen virhe vesitti kuitenkin terävimmän kärjen Rasmuksen loppukiristä.

Nuori Rasmus Saukkoriipi vakuutti useat katsojat upeilla ja pitkillä heitoilla. Hän on pelannut hyvällä tasolla koko kauden ja nousi esiin jo European Openissa. Viimeistään SM-kisat nosti nuoren miehen tulevaisuuden nimeksi.

Uusimmat uutiset

Silva Saarinen ja Niklas Anttila taistelevat voitoista Texasissa

Silva Saarinen jatkaa naisten luokassa parhaana suomalaisena nelipäiväisen DGPT+-kilpailun...

Presidents Cupin joukkueet ja kapteenit julkaistiin – mukana neljä suomalaisnimeä

Euroopan ja USA:n välinen joukkuekisa, Presidents Cup, kilpaillaan ensimmäistä...

Suomalaismiehet avasivat vahvasti nelipäiväisen ammattilaiskisan

Suomalaismiehet olivat vireessä, kun Disc Golf Pro Tour-kauden ensimmäinen...

Adam Hammes palasi voittokantaan – somessa levisi kohu: “Simonilta vietiin voitto”

Adam Hammes palasi Elite-voittajaksi viikonloppuna kilpaillussa Waco Annual Charity...

Kristin Lätt palasi ammattilaiskiertueelle voitokkaasti – Blomroos kolmas

Viron Kristin Lätt (os. Tattar) eteni vastustamattomaan voittoon Texasissa...

Henna Blomroos kiilasi kärkeen Texasissa – kolme uutta suomalaismiestä avasi kautensa

Henna Blomroos on hyvässä vireessä frisbeegolfin ammattilaiskiertueen, Disc Golf...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän