KotiKilpailutDisc Golf Pro TourSimon Lizotte liekeissä Nashvillessä kivuista huolimatta - "Kaikki tuntui niin pahalta"

Simon Lizotte liekeissä Nashvillessä kivuista huolimatta – “Kaikki tuntui niin pahalta”

Simon Lizotte oli hurjassa vireessä Music City Openin avauskierroksella Nashvillessä. Lizotte puolustaa Music City Openin voittoa viime vuodelta.

Lizotte johtaa kilpailua tuloksella -12. Toisena kilpailussa on tsekkiläinen Jakub Semerád tuloksella -10. Kolmantena on vammasta kuntoutuva Paul McBeth, joka on tuloksessa -9.

“Heräsin aamulla ja tajusin olevani vielä flunssassa. Minulla on ollut myös vatsa kipeä viimeiset kolme-neljä päivää. Selkäni on myös kipeä. Lisäksi aamupäivällä alkoi migreeni. Kaikki tuntui niin pahalta”, Simon Lizotte kertoo kierroksen jälkeisessä haastattelussa. “En harjoitellut viimeistä yhdeksää väylää ollenkaan, joten pelasin ne täysin sokkona. Voin niin huonosti eilen, että en vaan pystynyt pelaamaan niitä.”

“Joka kerta kun lähden todella matalilla odotuksilla kisaan, pelaan loistavasti. Tänään minulla ei ollut mitään odotuksia – sitten tapahtuu näin”, Lizotte jatkaa. “En usko, että pystyn pelaamaan tätä rataa yhtään paremmin kuin tänään.”

Anttila paras suomalainen

Avauskierroksen jälkeen parhaana suomalaisena porskuttaa Niklas Anttila, joka on tuloksessa -5 sijalla 19. Joona Heinänen pelasi niinikään par-tuloksen paremmalle puolelle yltäen tulokseen -4, sijalle 29.

Muut suomalaiset ovat kaukana kärkikahinoista. Väinö Mäkelä jäi tulokseen +1 sijalle 83. Tuomas Hyytiäinen (+3) on sijalla 102 ja Jesse Nieminen on tuloksella +5 sijalla 107.

Katso ensimmäisen kierroksen kohokohdat alta:

Uusimmat uutiset

Hurja suomalaistaisto – Salonen ryösti voiton jatkoväylällä

Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Kansas City Wide Openissa...

Tässä on maailman 100 parasta rataa – neljä Suomesta

Maailman suurin tuloskirjaussovellus Udisc julkaisi maailman 100 parasta frisbeegolfrataa...

Henna Blomroos jälleen kiinni voitossa – johtaa viidellä heitolla

Henna Blomroos on taas kiinni Disc Golf Pro Tourin...

Suomalaisnaiset iskussa – kolme naista viiden parhaan joukossa

Suomalaisnaiset ovat taas mukana voittotaistelussa perjantaina alkaneessa Disc Golf...

Seppo Paju ryhtyy Discraftin Euroopan tiimin kapteeniksi

Entinen frisbeegolfammattilainen ja nykyinen frisbeegolfvaikuttaja Seppo Paju ilmoitti ryhtyneensä...

Gannon Buhr jyräsi jälleen voittoon – jahtaa ennätystä

Disc Golf Pro Tourilla viikonloppuna kilpailtu Jonesboro Open oli...