KotiKilpailutDisc Golf Pro TourNiklas Anttilan toinen kierros jäi dramaattisesti kesken - kisa jatkuu aamulla

Niklas Anttilan toinen kierros jäi dramaattisesti kesken – kisa jatkuu aamulla

Niklas Anttila lähti Texasissa toiselle kisakierrokselle jaetulta kärkipaikalta. Hän on tällä hetkellä kilpailussa jaetulla toisella sijalla tuloksella -18.

Niklas Anttilan ja koko kärkikortin toinen kierros jäi ikävästi kesken pimeyden vuoksi. Hän on pelannut vasta 15 väylää toisen kierroksen osalta, sillä ukkonen viivästytti päivän aikatauluja. Lopulta viimeisen neljän pelaajan kärkikortti joutui keskeyttämään pelinsä illalla päivän valon loppuessa. Nelikolla on vielä kolme viimeistä väylää pelaamatta Lake Wacon radalla. Kaikki muut pelaajat ehtivät heittämään toisen kierroksen loppuun asti.

Kärkikortilla on edessään aikainen herätys, sillä he joutuvat aloittamaan pelinsä ennen naisten luokan lähtöä jo klo 7.30 paikallista aikaa eli klo 15.30 Suomen aikaa.

Mainos

“Huomiseksi aamuksi on luvattu todella kylmää säätä ja tuuli tulee olemaan suorastaan säälimätön”, kommentattori Brian Earhart kertoo kilpailun jälkeisessä keskusteluohjelmassa. “Kärkikortilla kävi tällä kertaa huono tuuri.”

Seuraavana aamuna nelikko käy heittämässä radan siis kolme viimeistä väylää, joista kaikki ovat tilastojen mukaan radan viiden vaikeimman väylän joukossa. Anttilan pelin pitää olla siis erinomaisessa kunnossa heti aamulla, mikäli hän mielii pitää paikkansa kärkikortissa lauantai-iltana.

Toisen kierroksen jälkeen kilpailua johtaa Kyle Klein tuloksella -19. Toisella sijalla Anttilan kanssa on Luke Humphries (-18). Niin ikään kärkikortissa pelannut Gregg Barsby on neljäntenä tuloksella -17.

Muista suomalaisista Jesse Nieminen (-10) löytyy jaetulta sijalta 38. Väinö Mäkelä (-8) on 58. ja Tuomas Hyytiäinen (-6) on sijalla 71. Lauri Lehtinen keskeytti kilpailun ensimmäisen kierroksen jälkeen toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Mainos

Avoimen luokan kolmannen kierroksen lähtöajat ratkeavat vasta, kun Anttilan ryhmä on saanut kierroksensa pelattua loppuun noin klo 16.45. Kilpailussa on yhteensä neljä kierrosta. Kilpailun finaalikierros käydään myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

Uusimmat uutiset

MM-kisojen lipunmyynnin toinen vaihe aukeaa – lisää VIP-lippuja myyntiin

Frisbeegolfin MM-kisojen lipunmyynti aukesi jo viime vuoden marraskuussa. Ensimmäisen...

MM-kisat kerää lisää yhteistyökumppaneita – myös Haribo on mukana historiallisissa kisoissa

Frisbeegolfin MM-kisat on saanut yhteistyökumppaneiksi useita tunnettuja brändejä. Nyt...

Helsinkiin aukesi uusi frisbeegolfsimulaattori – “askel eteenpäin frisbeegolfteknologiassa”

Helsingin Kivikkoon aukesi uusi frisbeegolfsimulaattori, HeittoHalli. HeittoHallin simulattori perustuu...

Kesän MM-kisat rikkoo ennätyksiä – osallistujia peräti 45 eri maasta

Vuonna 2025 Tampereella ja Nokialla järjestettävistä frisbeegolfin MM-kisoista tulee...

Niklas Anttilan voitto vakuutti asiantuntijan: “On se vaan älytön timantti urheilijana”

Niklas Anttila teki viime yönä suomalaista urheiluhistoriaa, kun hänestä...

Niklas Anttila jälleen hurjalla nousulla voittoon Yhdysvalloissa

Niklas Anttila voitti jälleen Disc Golf Pro Tourin ammattilaiskilpailun...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän