KotiKilpailutDGPT EuropeVäinö Mäkelä nosti itsensä loistokierroksella toiseksi ja finaalikierroksen kärkikorttiin

Väinö Mäkelä nosti itsensä loistokierroksella toiseksi ja finaalikierroksen kärkikorttiin

Väinö Mäkelä jatkoi loistavaa peliään Norjassa Krokhol Openissa. Mäkelä paransi edellispäivästään – kierrostulos -10 nosti hänet kokonaistulokseen -18 ja jaetulle toiselle sijalle yhdessä Tsekin Jakub Semerádin kanssa.

“Tuntuu melko hyvältä. Ensimmäiset kaksi kierrosta on ollut hyvää peliä ja odotan innolla huomista”, Väinö Mäkelä kertoo haastattelussa.

Väinö Mäkelä hakee uransa parasta sijoitustaan Disc Golf Pro Tourin Elite-kisasta. Hän oli vuonna 2022 kolmas Dynamic Discs Openissa. Tänä vuonna Mäkelä on ollut parhaimmillaan 13., kauden avauskisassa Floridassa.

Kilpailua johtaa ylivoimaisesti Ricky Wysocki, joka on tuloksessa -25. Wysocki tykitti jo avauskierroksella itsensä vakuuttavalla tavalla selvään johtoon ja venytti johtoaan edelleen toisella kierroksella.

Katso muiden suomalaisten tulokset ja sijoitukset täältä.

Lue myös: Silva Saarinen ja Kristin Tattar karkasivat muilta – voittaja ratkeaa sunnuntaina

Mäkelän tähdittämä kärkikortti starttaa klo 17.00 sunnuntaina. Kisaa voi seurata suorana Disc Golf Network-palvelusta.

Koodilla FRISBEEGOLFMEDIA20 saa 20% alennusta ensimmäisen kuukauden ostosta (DGN Standard ja DGN Pro). Suorita osto tämän linkin kautta: https://discgolfnetwork.link/frisbeegolfmedia. Koodia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin (ml. PDGA:n tarjous). Tarjous toimii vain niille, jotka ostavat palvelun ensimmäistä kertaa.

Uusimmat uutiset

Aloittelijan frisbeegolfvarusteet: kiekkopaketti, laukku ja perusteet budjetilla

Frisbeegolf on kasvanut valtavasti Suomessa viime vuosina, ja moni...

Silva Saarinen noussut fanien suosikiksi vuosittaisessa fanikyselyssä

Yhdysvaltalaisen Ultiworld Disc Golfin vuosittaisen 2025 Fandom Survey -kysely...

Vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat järjestetään Hämeenlinnassa

Suomen frisbeegolfliitto on myöntänyt vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat Hämeenlinnalle....

Calvin Heimburg ja Holyn Handley voittivat kiertueet ja jättipotit

Disc Golf Pro Tour kausi 2025 päätettiin Virginiassa kiertuefinaaliin....

Kysely: Kiinnostaisiko sinua lähteä juhannuksena 2026 Tallinnaan kannustamaan suomalaisia?

European Disc Golf Festival on vuonna 2026 ainoa Euroopassa...

Anthony Barela vei Yhdysvaltain mestaruuden – Anttila nousi viidenneksi

Anthony Barela on Yhdysvaltain mestari. Arizonasta kotoisin oleva Barela...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän