KotiKilpailutEuropean Pro TourAvoimessa luokassa tiukka kamppailu - Turku Open 2. kierros

Avoimessa luokassa tiukka kamppailu – Turku Open 2. kierros

Turku Openin toinen päivä tarjosi avoimessa luokassa melkoista myllerrystä kärkiryhmässä. Eilen erinomaisen -14 kierroksen pelannut Mikael Häme(-20) ei saanut peliään kulkemaan kuin aivan kierroksen loppumetreillä. Viiden birdien putki viimeisille väylille riitti pitämään Hämeen kärkiryhmässä finaalikierrokselle. Hämeen lähin haastaja Mauri Villmann(-14) ei pystynyt samaan loppukiriin, päin vastoin. Villmann aloitti kierroksen pelaamalla etuysin tulokseen -7. Tämän jälkeen peli suli totaalisesti ja Villmannin kierroksen lopputulema oli erittäin vaisu -2.

Kilpailua tällä hetkellä johtava Jesse Nieminen(-21) onnistui nostamaan itsensä jahtikortista kärkeen loistavalla -11 kierroksella. Tuloskortista löytyy vain yksi bogey ja puttaaminen sujui erittäin hyvin. Nieminen jakaa kärkipaikan Kristian Kuoksan(-21) kanssa. Kuoksa pelasi käytännössä virheetöntä peliä viimeiselle väylälle asti, jonka avaus kuitenkin lipsahti pelialueen ulkopuolelle ja korttiin kirjattiin lopulta bogey.

Vain yhden heiton kärkikaksikon takana ovat Lauri Hämäläinen(-20) ja jo aiemmin mainittu Mikael Häme. Tähän kun lisätään takana vaanivat Joonas Aalto(-19), Väinö Mäkelä(-18) ja Niilo Hongisto(-17), on huomisesta finaalista tulossa erittäin tiukka kilpailu. Yhdysvaltojen tähtipelaajista ainoastaan Ezra Robinson(-13) löysi paremman pelivireen ja löytyy sijalta T12. Isaac Robinson(-10) jatkoi tasapaksua suorittamistaan -5 kierroksella, sijalla T20. Alden Harris(-8) löytyy tuloslistalta vielä alempaa sijalta T29 melko heikon -3 kierroksen jälkeen.

TURTON JATKAA KÄRJESSÄ, SAARISELLA VAIKEUKSIA

Rachel Turton, European Pro Tour Turku Open, © Marika Salmi / European Pro Tour

Rachel Turton(-2) jatkoi toisella kierroksella varmaa peliään. Turton pelasi saman tuloksen kuin ensimmäisellä kierroksella ja ottaa tällä suorituksella kolmen heiton johtoaseman finaaliin. Väylään osuminen ei ollut aivan samalla tasolla, mutta C1-puttiprosentti oli 30% parempi. Tähän asti suoritettu varma peruspelaaminen ilman suurempia virheitä on ollut Turtonin omaa tasoa. Ennakossa Saarisen suurimmaksi haastajaksi podattu Turton onkin kuronut jo peräti kahdeksan heiton kaulan Saariseen.

Silva Saarinen(+6) ei saanut peliään kulkemaan toisella kierroksella käytännössä lainkaan. Saariselle tutut C2 (10-20m) putit puuttuivat kokonaan ja ylipäätään birdien saaminen tuloskorttiin tuotti vaikeuksia. Saarinen putosi melko kauas voittokamppailusta sijalle T5.

Viimeisen päivän kärkiryhmä on kuitenkin täynnä suomalaisväriä muilta osin. Olivia Kindstedt(+1), Jenni Karppinen(+2) ja Tinja Väisänen(+3) lähtevät haastamaan Turtonia. Karppinen pelasi päivän kuumimman -2 kierroksen ja nousi tällä jahtikortista kärkiryhmään.

Kierroksella nähtiin myös yksi hole in one, kun Anneli Tõugjas-Männiste laittoi kiekon ensimmäisellä heitolla korin pohjalle väylällä #14. Tõugjas-Männisteen loistava suoritus nähtiin suorana Disc Golf Streamista.

FINAALIKIERROKSEN AIKATAULU

Kilpailun finaalikierrosta voi seurata livenä Disc Golf Stream -palvelusta, jossa naisten luokan lähetys alkaa lauantaina 15.7 kello 09:20 ja avoimen luokan lähetys kello 15:20. Finaalikierros on myös katsottavissa ilmaiseksi Youtubesta. Live-tuloksia on mahdollista seurata UDisc Live-palvelusta. Kilpailua saa myös tulla seuraamaan paikan päälle Luolavuoren frisbeegolfradalle maksutta.

Uusimmat uutiset

Vuoden 2025 Disc Golf Pro Tourin kisapaikkojen haku aukesi! Haluatko järjestää osakilpailun?

Disc Golf Pro Tour on vasta alkanut kaksi kuukautta...

“I’m back!” – Maailman toiseksi paras frisbeegolfari tekee odotetun paluun kisaradoille

Yksi viime vuosien menestyneimmistä frisbeegolfareista, Eagle McMahon, palaa pitkältä...

Suomalainen frisbeegolf-peli levinnyt jo lähes 60 maahan

Kajaanilainen peliyhtiö CSE Entertainment julkaisi viime kuussa frisbeegolfpelin suosituimpaan...

Frisbeegolfmedia on frisbeegolfin MM-kisojen 2025 virallinen tiedotuskumppani

Frisbeegolfmedia on vuoden 2025 frisbeegolfin MM-kisojen tiedotus- ja mediakumppani....

Suomen MM-kisojen kisapäivät ovat tässä!

Frisbeegolfin maailman kattojärjestö PDGA julkaisi vuoden 2025 MM-kisojen päivät....

Disc Golf Pro Tour otti ison askeleen kohti vedonlyöntimarkkinoita

Maailman kovatasoisin ammattilaiskiertue Disc Golf Pro Tour (DGPT) julkaisi...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän