KotiKilpailutEuropean OpenFrisbeegolfin European Open päättyi yhdysvaltalaisjuhliin

Frisbeegolfin European Open päättyi yhdysvaltalaisjuhliin

Nelipäiväinen frisbeegolfin European Open huipentui Nokialla sunnuntaina 23.7. finaalikierrokseen ennätysyleisön edessä. Finaalipäivää oli seuraamassa jopa 5500 katsojaa.

Avoimen luokan kilpailusta tuli yhdysvaltalaisten keskinäinen kamppailu kun koko kärkikymmenikkö oli täynnä yhdysvaltalaispelaajia. Kilpailun voitti Corey Ellis ja Väinö Mäkelä oli parhaana eurooppalaisena yhdestoista.

Naisten luokan lopputulokset löytyy aiemmin julkaistusta uutisesta.

Corey Ellis otti uran ensimmäisen Major voittonsa

Ellis lähti päätöspäivään jaetulta neljänneltä sijalta kolme heittoa kärjen perässä. Corey Ellis pelasi -10 kierroksen ja voitti kokonaistuloksella -33 uransa ensimmäisen major-turnauksen. 

Kärjessä finaaliin lähtenyt Calvin Heimburg ei pystynyt ottamaan vieläkään uransa ensimmäistä suurempaa voittoa vaan pelasi vaisun -4 kierroksen. Kilpailua pitkään johtanut Anthony Barela oli jo karkaamassa voittoon, mutta legendaariseksi muodostunut väylä 16 romutti Barelan voittohaaveet. Barela otti väylällä neloisbogin ja tippui kärkitaistelusta. 

Toiseksi nousi Kyle Klein tuloksella -32 ja kolmanneksi Ezra Aderhold tuloksella -31. Viime vuoden voittaja Eagle McMahon jätettiin jaetulle neljännelle sijalle Heimburgin kanssa.

Ellis kuittasi voitosta 11 500 euroa.

Väinö Mäkelä kilpailun paras eurooppalainen

Mäkelä pelasi viimeisen kierroksen tulokseen -3 ja jäi niukasti kärkikymmenikön ulkopuolelle. Mäkelä oli kilpailun paras suomalainen ja eurooppalainen. 

Muista suomalaisista kahdenkymmenen parhaan joukkoon mahtui Nestori Tuhkanen jaetulla sijalla 17 ja Rasmus Saukkoriipi jaetulla sijalla 19. 

Kilpailujen alla Euroopan parhaaksi pelaajaksi valittu Niklas Anttila jäi kilpailussa jaetulle sijalle 23.  

Uusimmat uutiset

Aloittelijan frisbeegolfvarusteet: kiekkopaketti, laukku ja perusteet budjetilla

Frisbeegolf on kasvanut valtavasti Suomessa viime vuosina, ja moni...

Silva Saarinen noussut fanien suosikiksi vuosittaisessa fanikyselyssä

Yhdysvaltalaisen Ultiworld Disc Golfin vuosittaisen 2025 Fandom Survey -kysely...

Vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat järjestetään Hämeenlinnassa

Suomen frisbeegolfliitto on myöntänyt vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat Hämeenlinnalle....

Calvin Heimburg ja Holyn Handley voittivat kiertueet ja jättipotit

Disc Golf Pro Tour kausi 2025 päätettiin Virginiassa kiertuefinaaliin....

Kysely: Kiinnostaisiko sinua lähteä juhannuksena 2026 Tallinnaan kannustamaan suomalaisia?

European Disc Golf Festival on vuonna 2026 ainoa Euroopassa...

Anthony Barela vei Yhdysvaltain mestaruuden – Anttila nousi viidenneksi

Anthony Barela on Yhdysvaltain mestari. Arizonasta kotoisin oleva Barela...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän