KotiUutisetUutisviikon tapahtumat: Ammattilaiskiertue saapuu Sieravuoreen, Laineelle uusi sponsori

Uutisviikon tapahtumat: Ammattilaiskiertue saapuu Sieravuoreen, Laineelle uusi sponsori

Frisbeegolfmaailma sai tällä viikolla useita odotettuja uutisia niin Suomesta kuin ulkomailta.

Suomalaisittain mielenkiintoisia sopimusjulkaisuita saatiin tällä viikolla kaksin kappalein. Suomen mestari Heidi Laine ilmoitti tehneensä sopimuksen Westside Discsin tiimiin ja Jesse Nieminen kertoi jatkosopimuksesta Kastaplastin kanssa.

Laine kertoi Ykkösringin haastattelussa, että hänen alkuvuotensa kuluu pitkälti uusien kiekkojen opettelussa, vaikkakin hän on aikasemmin heittänyt joitain Westside Discsin kiekkoja.

Suomalaisen Janne Penttilän perustama Westside Discs on ollut Latitude 64:n omistuksessa vuodesta 2017 lähtien.

PDGA:n pelaajasivun mukaan Heidi Laine aloittaa kautensa Texasissa 14.-16.3.2025.

Disc Golf Pro Tour saapuu Sieravuoreen

Yhdysvaltojen ammattilaiskiertue Disc Golf Pro Tour ilmoitti perjantaina karsintakilpailuidensa aikatauluista. Tänä vuonna Elite-kilpailuiden lisäksi DGPT:llä kisataan Q-series kiertuetta, jotka toimivat karsintakilpailuina tulevien vuosien Elite-kilpailuihin.

Euroopassa nähdään peräti seitsemän karsintakilpailua. Lajin kasvun kannalta positiivisin uutinen on nähdä uusia maita isännöimässä Q-series-kisaa. Kisoja pelataan mm. Skontlannissa, Englannissa, Islannissa, Latviassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomen osakilpailu pelataan Sieravuoressa 22.-24.8.2025.

Katso alta koko kiertueen aikataulu.

DGPT Europe Q-series
Disc Golf Pro Touria pelataan tänä vuonna useassa eri maassa Euroopassa. Kuva: DGPT

Uusimmat uutiset

Daniel Davidsson nousi Heinola Openin kärkeen – edessä jännittävä päätöskierros

Daniel Davidsson nousi lauantaina Heinola Openin ykköspaikalle. Davidssonin (-19)...

Lauri Lehtinen Heinola Openin kärjessä – “tuntui todella helpolta”

Heinola Open starttasi tänään Kippiksellä ja Suomen kärkiheittäjät olivat...

Maailmantähdet saapuvat Heinolaan – Kippis isännöi Elite Series -kilpailua

Frisbeegolfin ammattilaiskiertue kurvaa tulevana viikonloppuna Suomeen ja Heinolaan, kun...

Eveliina Salonen omaa luokkaansa Ruotsissa Disc Golf Pro Tourilla

Eveliina Salonen oli ylivoimainen, kun Disc Golf Pro Tourilla...

Kotimainen huipputuotanto vie SM-kisat suorana Viaplaylle

Frisbeegolfin SM-kisojen ratkaisupäivät nähdään tänä kesänä ilmaiseksi Viaplay TV:ssä....

Eagle McMahon palasi voittajaksi lähes neljän vuoden tauon jälkeen

Eagle McMahon voitti viikonloppuna kilpaillun Swedish Openin Boråsissa, Ruotsissa....