Koti Uutiset Suomen miehet liekeissä Champions Cupin ensimmäisellä kierroksella

Suomen miehet liekeissä Champions Cupin ensimmäisellä kierroksella

Joona Heinänen Champions Cup. Kuva: discgolfprotour
Mainos

Champions Cupin ensimmäinen kierros on ohi. Niklas Anttila osoitti voittajan luonnetta, kun hän käänsi vaikean alun jaettuun kolmanteen sijaan ja kärkikorttipaikkaan toiselle kierrokselle. Anttila teki uskomattomat 10 birdietä viimeiselle 11 väylälle! Disc Golf Networkin juontajat eivät olleet uskoa silmiään, kun Anttila jatkoi hurjaa birdieputkeaan aina väylän 17 par tulokseen asti, joka oli kentän toiseksi vaikein koko päivänä. Anttila päätyi tulokseen -9. Kärkikortin täydentävät Isaac Robinson (-11), James Conrad (-10) ja Silas Schultz (-9).

Heinänen jahtikorttiin

Aikaisemmin kierrokselle lähtenyt Joona Heinänen näytti jo hetken ottavan kärkikorttipaikan, mutta jäi ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulle viidennelle sijalle. Joona selvisi hyvin haastavasta metsäradasta ilman ainuttakaan bogia tuloksella -8. Samalla sijalla on myös seitsemän muuta pelaajaa. Tuloksen -7 pelannut Väinö Mäkelä on niin ikään loistavissa asetelmissa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Jaettu sija 12 mahdollistaa loistavat iskun paikat. Myös Tuomas Hyytiäinen pelasi hienosti yli oman tasonsa tulokseen -4, joka oikeutti jaettuun sijaan 41.

Kaiken kaikkiaan avoimen luokan suomalaisilla oli loistavaa tekemistä ensimmäisellä kierroksella. Pitkä viikonloppu ja neljä kierrosta voi tehdä mitä tahansa sijoituksille, mutta tärkeintä lienee, että kukaan ei ole täysin tuhonnut turnaustaan ensimmäisellä kierroksella – enemmänkin päin vastoin. Esimerkiksi uskomatonta kahdeksattatoista Major-voittoaan metsästävä Paul McBeth teki loppuviikostaan varsin haastavan, kun hän pelasi vaatimattomasti sijalle 48 tulokseen -3. McBeth tarvitsee kolme loistavaa kierrosta erittäin vaikealla radalla. Kaiken kaikkiaan miehissä tulokset ovat vielä niin tasaisia, että mahdollisia voittajia on vielä erittäin paljon.

Naisissa Kristin Tattar tylsän vakuuttava

Kristin Tattar pelasi jälleen parhaan kierroksen naisissa pelaten tulokseen -9. Kenttäennätyksellä aloittanut Tattar johtaa kahdella heitolla Kat Mertschiä. Kolmantena on Hailey King tuloksella -6. Tattar oli lähes virheetön puttigriinillä, kun hän upotti kaikki C1-putit ja 40% C2 puteistaan. Tattar on ollut viime viikkoina niin tasaisen ylivoimainen, että vaikea nähdä kenenkään pystyvän haastamaan Kristiniä nelipäiväisessä turnauksessa.

Henna Blomroos (-3) ylsi parhaana suomalaisena jaetulle sijalle 5. Tilastot kertovat, että Henna pysyi melko hyvin väylällä, mutta 50% C1 onnistumisprosentti griinillä ei mahdollista terävimmän kärjen haastamista. Silva Saarinen on ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulla sijalla 10 tuloksella -1. Silvalla taasen ongelmat ovat vastakkaisia – väylällä pysyminen on vaikeaa, mutta kaikki putit uppoavat ringin sisältä ja C2 puteistakin osui 25%. Heidi Laine (+1) on jaetulla sijalla 16 ja Eveliina Salonen (+2) jaettu 20.

Silva Saarinen Champions Cup
Silva Saarinen Champions Cup. Kuva: Discgolfprotour

Seuraa suomalaisia livenä:

PelaajaLähtöSeuraa
Eveliina Salonen15.53UDisc Live
Heidi Laine16.04UDisc Live
Silva Saarinen16.26UDisc Live
Henna Blomroos16.37UDisc Live,
Disc Golf Network
Tuomas Hyytiäinen20.17UDisc Live
Väinö Mäkelä 21.45UDisc Live
Joona Heinänen22.07UDisc Live,
Disc Golf Network
Niklas Anttila22.20UDisc Live,
Disc Golf Network
Suomalaisten lähtöajat toisella kierroksella 21.4. perjantaina
Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version