KotiUutisetProdigy Disc Pro Tour 2024 osakilpailut on julkistettu

Prodigy Disc Pro Tour 2024 osakilpailut on julkistettu

Prodigy Disc Pro Tourilla nähdään vuonna 2024 viisi osakilpailua. Mukana on edellisvuosiin nähden kaksi uutta paikkakuntaa.

PaikkakuntaRataAjankohta
JämijärviJämikeskus frisbeegolfpuisto17.-19.5.2024
OuluPikkarala frisbeegolf31.5.-2.6.2024
TampereTampereen frisbeegolfkeskus30.8.-1.9.2024
KuopioPuijo DiscGolf13.-15.9.2024
JyväskyläVesalan Monttu (finaali)20.-22.9.2024

“Prodigy Disc Pro Tour on jo useamman vuoden ollut ammattilaisfrisbeegolfin lippulaiva. Olemme tunnistaneet toimintaympäristön muutoksen myötä, että Pro Tourin pitää uudistua ja kehittyä. Tulevalla kaudella nähdään ensimmäisiä muutoksia uusien kisapaikkojen myötä. PDPT:n seuraavat vuodet tulevat olemaan myös kehittämisen aikaa.” Prodigy Discin markkinointijohtaja Eetu Rantanen kertoo.

Suomen frisbeegolfliitolla odotetaan myös innolla tulevaa kautta: “Pelaajat ja kisajärjestäjät ovat toivoneet uusia kisapaikkoja ja niitä saadaan. Odotamme mielenkiinnolla, miten kansalliset kiertueet nivoutuvat uuteen eurooppalaiseen kiertueeseen. Nähdäänkö Prodigy Disc Pro Tourilla eurooppalaisia huippupelaajia vai nouseeko keulille suomalaiset juniorit?” Suomen Frisbeegolfliiton toiminnanjohtaja Tapani Aulu pohtii.

Prodigy Disc Pro Tour on Prodigy Disc Europen ja Suomen frisbeegolfliiton järjestämä Suomen kansallinen kärkikiertue. Frisbeegolfmedia toimii kiertueen virallisena tiedotus- ja mediakumppanina. Kilpailuiden virallinen sivu löytyy täältä: Prodigy Disc Pro Tour 2024. Sivustolle päivitetään tarkempia tietoja kilpailuista sitä mukaa, kun ne varmistuvat.

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...