KotiUutisetNiklas Anttilalle miljoonasopimus? - eurooppalaisen frisbeegolfin ennätysdiili

Niklas Anttilalle miljoonasopimus? – eurooppalaisen frisbeegolfin ennätysdiili

Frisbeegolfaaja Niklas Anttila on tehnyt neljän vuoden yhteistyösopimuksen Discmanian kanssa. Sopimus vaikuttaa tuntuvasti 22-vuotiaan Anttilan palkkapussiin. Suomessa ei ole montaa samanikäistä yksilölajin urheilijaa, jotka yltävät samanlaisiin tienesteihin.

Lue myös: Niklas Anttilalle neljän vuoden jatkosopimus Discmanian kanssa

“Oma arvioni on, että vuosittaiset tienestit ovat ainakin noin 150-200 tuhatta euroa. Tällaiseen sopimukseen kuuluu myös bonuksia, jotka perustuvat menestykseen ja nimikkokiekkojen myyntiin”, Toni Syrjänen arvioi Frisbeegolfmedialle. Syrjänen on toiminut asiantuntijaselostajana Ylellä SM-kisoissa ja European Pro Tourilla useamman vuoden ajan. “Anttilan tasoiselle pelaajalle miljoonatienestit sopimuskauden aikana eivät kuulosta mahdottomalta ajatukselta.”

Frisbeegolfareiden ja valmistajien väliset sopimukset ovat olleet tyypillisesti salaisia. Viime vuosina maailmalla on nähty julkisuuteen kerrottuja miljoonadiilejä. Esimerkiksi maailmantähdet Paul McBeth, Ricky Wysocki ja Simon Lizotte tienaavat noin miljoona dollaria kaudessa. Euroopan sopimuksista tiedetään, että Kristin Tattar tienaa nelivuotisella sopimuksellaan 125 000 dollaria vuodessa – yhteensä puoli miljoonaa dollaria sopimuskauden aikana.

Tavoitimme Discmanian brändijohtaja Jussi Meresmaan, joka vahvistaa Frisbeegolfmedialle, että kyseessä on “tiettävästi Euroopan arvokkain sopimus”. Sopimuksen taloudellisista yksityiskohdista Meresmaa on vaitonainen. Kun toimitus tiedustelee Anttilan mahdollisuutta tienata sopimuskauden aikana miljoonan, Meresmaa vastaa ytimekkäästi: “Se on mahdollista, jopa todennäköistä.”

Uusimmat uutiset

DGPT-finaalissa jaossa ennätyspotti – mukana kuusi suomalaista

Frisbeegolfin kansainvälisen Disc Golf Pro Tourin kauden huipennus nähdään 15.–18. lokakuuta Virginiassa, jossa pelataan kiertueen finaaliturnaus Powerball Cup.

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.

Niklas Anttila neljänneksi kauden viimeisessä majorissa – voitto Yhdysvaltoihin

Niklas Anttila sijoittui jaetulle neljännelle sijalle frisbeegolfin Yhdysvaltain avoimissa...

Eveliina Salonen nappasi kolmossijan Yhdysvalloissa – neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Frisbeegolfin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen jatkoi vahvoja otteitaan Yhdysvalloissa ja...

Heinolaan suunnitellaan maailmanluokan frisbeegolfelämystä – Kippikselle ainutlaatuinen valaistus

Heinolassa sijaitsevasta Kippiksestä halutaan kehittää entistä vetovoimaisempi frisbeegolfin matkailu-...

Daniel Davidsson loistoiskussa USDGC:ssä – kärkipaikka vain heiton päässä

Daniel Davidsson aloitti frisbeegolfin Yhdysvaltain mestaruuskilpailut vahvasti. Suomalainen heitti...