KotiKilpailutUSDGCSalonen ja Blomroos kolmansia frisbeegolfin kutsuturnauksessa - voitto ratkesi kyseenalaisesti

Salonen ja Blomroos kolmansia frisbeegolfin kutsuturnauksessa – voitto ratkesi kyseenalaisesti

Eveliina Salonen ja Henna Blomroos ylsivät kolmanneksi kutsuturnauksessa Yhdysvalloissa. Salonen johti kilpailua ensimmäiset kolme kierrosta, mutta ei pystynyt roikkumaan voittotaistelussa viimeisille väylille tultaessa.

Voiton nappasi Holyn Handley jatkoväylien jälkeen Kristin Tattarista. Molemmat olivat tasatuloksessa -23 viimeisen väylän jälkeen. Salonen ja Blomroos olivat lopputuloksessa -21.

Spekulatiivinen loppuratkaisu

Suomalaiset tippuivat kärkitaistosta viimeisillä väylillä, mutta jännitystä ei loppuratkaisuista puuttunut. Holyn Handley pelasi hurjan viimeisen kierroksen ja nousi jahtikortista johtoasemaan. Hän oli kaksi heittoa Kristin Tattaria edellä ennen viimeistä väylää.

Handley heitti vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen bogey-tuloksen viimeiselle väylälle. Tattar onnistui väylällä birdien arvoisesti.

Kaksikko lähti ratkaisemaan voittoa playoff-väyliltä. Handley onnistui toisella playoff-väylällä Tattaria paremmin ja otti voiton.

Kävikö kiekko sisällä?

Vaikka Handley voitti täysin reilusti ja ansaitusti, viimeisen väylän vaiheet jättävät hieman spekulaation varaa. Hänen avausheittonsa ei käynyt kertaakaan pelialueella. Hidastuskuva näytti, kuinka kiekko laskeutui hyvin lähelle pelialuetta ja kieri kauemmaksi pelialueelta. Rajalle jäi matkaa parikymmentä senttimetriä. Katso video alta (Video: Disc Golf Pro Tour).

Holyn Handleyn heitto ja kenttäreportterin kommentti. Video: Disc Golf Pro Tour

Näin ollen todellisuudessa Handleyn olisi pitänyt heittää uudestaan avausheitto, mutta sen sijaan hän jatkoi peliään lähes 100 metriä lähempää – sieltä missä kiekko oli käydä pelialueella.

Ristiriitatilanteissa koko ryhmän pitäisi tehdä päätös yhdessä, mutta Disc Golf Networkin kenttäreportterin mukaan keskustelua ei ollut: “Keskustelua ei käyty ollenkaan avausheiton jälkeen. Handley käveli suoraan kiekon laskeutumispaikalle ja huikkasi ohimennen Missy Gannonille: ‘Tähänhän se laskeutui’, johon Gannon vastasi: ‘Jos se kävi sisällä, niin kyllä’. Tämän jälkeen Handley vain heitti kiekon konsultoimatta muita”, Nate Perkins paljasti suorassa lähetyksessä.

Sinänsä ryhmän päätös on frisbeegolfissa laki, joten Handleyn voittoa ei viedä pois. Hänen ja muiden ryhmäläisten päätös jättää kuitenkin varaa spekulaatiolle. Jos he olisivat olleet tarkempia, todennäköisesti tilanne olisi tuomittu oikein ja Viron Kristin Tattar voisi olla mestari.

Salonen ja Blomroos parhaita heittäjiä

Suomalaiskaksikko oli todella hyvässä vireessä kauden viimeisessä kisassa. Vaikka voittoa ei tullut tälläkään kertaa, lopputulos on suomalaisittain varsin hyvä.

“Pettyneet fiilikset, koska lähdin pelaamaan voitosta”, Eveliina Salonen kertoo tunnelmistaan Frisbeegolfmedialle. “Lopputulokseen olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen, että pystyin pysymään podiumilla.”

Positiivista on myös, että Eveliinan ja Hennan heittopeli oli parasta, mitä koko vuonna on nähty. “Tavallaan ei haittaisi, vaikka kausi jatkuisi vielä, koska peli on alkanut vihdoin kulkemaan”, Eveliina kommentoi kauden lopputunnelmia. “Nyt on tosi paljon motivaatiota reenata putti kuntoon.”

He nappaavat kumpainenkin alustavien tietojen mukaan 4600 dollarin palkintorahan. Voittaja sai 12 500 dollaria.

Silva Saarinen oli kilpailussa kahdeksas tuloksella -8. Heidi Laine tippui viimeisellä kierrokselle +12 jaetulle sijalle 29.

Tämän viikon turnaus oli suomalaisnelikon viimeinen kilpailu vuonna 2023. Heidän kilpailut jatkuvat ensi vuonna talven levon ja harjoittelun jälkeen.

Uusimmat uutiset

Gannon Buhrille makea voitto – Wysocki joutui fanien syyniin “Ricky valehteli”

Viikonloppuna kilpailtiin jälleen Disc Golf Pro Touria, kun kiertueen...

Wysocki palasi voittojen tielle Pro Tour-kauden avauskisassa

Disc Golf Pro Tour käynnistyi viikonloppuna Floridassa. Avoimessa luokassa...

Ammattilaiskausi alkoi Floridassa rikkonaisesti – sääolot keskeyttivät pelin

Disc Golf Pro Tour käynnistyi Floridassa Supreme Flight Openilla....

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....