KotiKilpailutUSDGCFrisbeegolfin superlupaus kisaa ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa

Frisbeegolfin superlupaus kisaa ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa

Suomalainen frisbeegolfväki on saanut hieraista silmiä pariin kertaan tällä kaudella, kun Suomen ja Euroopan ammattilaiskisojen kärkipaikalta on löytynyt vasta 15-vuotias Iida Lehtomäki.

Lehtomäki on harrastanut frisbeegolfia vasta kolme vuotta. Hän astui viime vuonna ensimmäistä kertaa frisbeegolfväen tutkalle, kun hän voitti European Amateur Openin, minkä myötä hän osallistui myös vuoden 2023 European Openiin. Viime kesänä hän juhli myös junioreiden Euroopan mestaruutta vasta 13-vuotiaana.

Nuori nainen päätti kauden 2024 alussa, että tähtäin on amatöörien SM-kisoissa. Hän pelasi kesän aikana myös ammattilaiskisoja, mutta ei ottanut niistä rahaa vastaan. Lehtomäki voitti amatöörien SM-kultaa viimeistä kertaa 15.9.2024. Nyt Lehtomäki on 15-vuotias frisbeegolfia ammattilaislisenssillä pelaava nuori lupaus.

“Mää en enää saanut sellaista kisafiilistä oikeestaan sellasissa amatöörikisoissa. Mää en nähny, että mun kannattaa enää pelata niitä”, Iida Lehtomäki avaa motiiveja päätöksen taustalla.

Iida Lehtomäki

Iida Lehtomäki

  • Ikä: 15 vuotta
  • Harrastanut frisbeegolfia 3 vuotta
  • Löytänyt frisbeegolfin koululiikunnan kautta
  • Ryhtynyt frisbeegolfammattilaiseksi syyskuussa 2024.
  • Junioreiden Euroopan mestari (2023)
  • Amatöörien Suomen mestari (2024)
  • Junioreiden Suomen mestari (2024, 2023)

Takana loistava kausi

Lehtomäki avasi kauden 2024 vahvasti, kun hän vei heti kansallisen ammattilaiskiertueen Prodigy Disc Pro Tourin avauskisan Jämijärvellä. Kesään mahtui myös voitto Disc Golf Pro Tourilla, kun Petäjävedeltä kotoisin oleva Lehtomäki vei Virossa järjestetyn Silver-osakilpailun.

Silver-osakilpailun voitto takasi Lehtomäelle myös osallistumisoikeuden legendaariseen kutsuturnaukseen Yhdysvalloissa, Throw Pink Women’s Disc Golf Championshipissa (TPWDGC), joka kilpaillaan 10.-13.10.2024 Etelä-Carolinassa.

Nyt yläkoulun yhdeksännellä luokalla opiskeleva Lehtomäki on Yhdysvalloissa valmistautumassa kutsukilpailuun – yhdessä 48 muun maailman parhaan naisen kanssa. Suomalaisista lähtöviivalla ovat myös Eveliina Salonen, Henna Blomroos, Silva Saarinen ja Heidi Laine.

“Kauden alussa ajattelin, että en aio pelata kuin jotain Suomen Pro Touria ja tällaista, mutta sitten sinne eksyi pari tuollaista (Disc Golf Pro Tourin kisaa). Ja tällain nyt kävi”, Lehtomäki naurahtaa.

Kilpailun suhteen Lehtomäki ei aio ottaa isompia paineita: “Mää nään tän sillain, että lähen kokemuksen kannalta pelaamaan. En sinänsä mitään sijoitusta oo miettiny, mutta jos mää en oo viimeinen, niin sit mää oon iloinen.”

“Kyllä mää tietenkin pyrin saamaan kaiken toimimaan sillain, että pystyis pelaan hyvällä tasolla. Ettei tulis sellasta kauheeta ailahtelua, mutta en nyt ota siitä hirveesti paineita”, Iida Lehtomäki avaa. “Lähdetään nyt katsomaan vähän ison maailman meininkiä.”

Katso lisää aiheesta maanantaina julkaistusta Uutispulssista:

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-kisat palaavat Yhdysvaltoihin vuosina 2026 ja 2027

Frisbeegolfin kattojärjestö PDGA julkaisi eilen illalla tulevien Major-kilpailuiden isännät.Frisbeegolfin...

Frisbeegolfin jättimerkki hankki taas tähtipelaajan – Ricky Wysocki siirtyi Discraftille

Useita sopimuskiinnityksiä talven aikana tehnyt yhdysvaltalainen Discraft ilmoitti jälleen...

Uutisviikon tapahtumat: Ammattilaiskiertue saapuu Sieravuoreen, Laineelle uusi sponsori

Frisbeegolfmaailma sai tällä viikolla useita odotettuja uutisia niin Suomesta...

Väinö Mäkelältä jälleen sponsoriuutisia – “Tää on osa uutta alkua”

Väinö Mäkelä kohautti jälleen uudella sponsoriuutisella. Mäkelä ilmoitti Instagram-tilillään...

MM-kisojen yhteydessä järjestetään maailman suurimmat frisbeegolfmessut

Frisbeegolfin MM-kisojen 2025 yhteydessä järjestetään kävijämäärältään maailman suurin frisbeegolfmessutapahtuma,...

Kaksinkertainen maailmanmestari jättää sponsorinsa kesken sopimuskauden

Kaksinkertainen frisbeegolfin maailmanmestari, Ricky Wysocki, on ilmoittanut purkaneensa yhteistyösopimuksen...

2 KOMMENTTIA

  1. Mitä jos poistaisitte artikkelista tuon pari kertaa vilahtavan nuorukainen -sanan. Se tarkoittaa nuorta miestä, jota Iida ei kyllä taida edustaa. 😀

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän