KotiKilpailutUSDGCEveliina Salonen kiilasi kutsuturnauksen kärkeen

Eveliina Salonen kiilasi kutsuturnauksen kärkeen

Eveliina Salonen aloitti vahvasti Yhdysvalloissa pelattavan kutsuturnauksen. Salonen kirjasi avauskierroksen tulokseen -7, joka riitti kahden heiton turvin kärkipaikkaan.

“Oli todella tuulinen päivä ja se teki pelaamisesta tänään vaikeaa”, Eveliina Salonen kertoi Disc Golf Pro Tourin haastattelussa. “Ajattelin ennen kierrosta, että par-tulokseen pääseminenkin olisi hyvä suoritus näissä tuulissa.”

Salonen oli viime vuonna samaisessa kilpailussa kolmas.

Perjantaina pelattavan toisen kierroksen kärkiryhmässä nähdään suomalaisen lisäksi Rebecca Cox (-5), Ohn Scoggins (-5) ja Kristin Tattar (-4).

Muut suomalaisnaiset eivät onnistuneet yhtä hyvin tuulisessa kelissä. Heidi Laine on avauskierroksen jälkeen iskuetäisyydellä par-tuloksessa kahdeksantena. Henna Blomroos pelasi ensimmäisen kierroksen tulokseen +2. Silva Saarinen jäi tulokseen +8 ja hän lähtee toiselle kierrokselle sijalta 33. Kisojen ensikertalainen, vasta 15-vuotias Iida Lehtomäki on avauskierroksen jälkeen 45. tuloksella +13.

Kisa jatkuu perjantaina iltapäivällä. Salonen aloittaa pelinsä klo 16.25 Suomen aikaa. Kisaa voi seurata Disc Golf Network-palvelusta PRO-tilauksella.

Uusimmat uutiset

MM-kisojen lipunmyynnin toinen vaihe aukeaa – lisää VIP-lippuja myyntiin

Frisbeegolfin MM-kisojen lipunmyynti aukesi jo viime vuoden marraskuussa. Ensimmäisen...

MM-kisat kerää lisää yhteistyökumppaneita – myös Haribo on mukana historiallisissa kisoissa

Frisbeegolfin MM-kisat on saanut yhteistyökumppaneiksi useita tunnettuja brändejä. Nyt...

Helsinkiin aukesi uusi frisbeegolfsimulaattori – “askel eteenpäin frisbeegolfteknologiassa”

Helsingin Kivikkoon aukesi uusi frisbeegolfsimulaattori, HeittoHalli. HeittoHallin simulattori perustuu...

Kesän MM-kisat rikkoo ennätyksiä – osallistujia peräti 45 eri maasta

Vuonna 2025 Tampereella ja Nokialla järjestettävistä frisbeegolfin MM-kisoista tulee...

Niklas Anttilan voitto vakuutti asiantuntijan: “On se vaan älytön timantti urheilijana”

Niklas Anttila teki viime yönä suomalaista urheiluhistoriaa, kun hänestä...

Niklas Anttila jälleen hurjalla nousulla voittoon Yhdysvalloissa

Niklas Anttila voitti jälleen Disc Golf Pro Tourin ammattilaiskilpailun...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän