KotiKilpailutSM-KilpailutSM-kisojen kolmas päivä päättyi dramaattisesti - Niklas Anttilan johto mureni viimeisellä väylällä

SM-kisojen kolmas päivä päättyi dramaattisesti – Niklas Anttilan johto mureni viimeisellä väylällä

Frisbeegolfin SM-kisojen kolmas päivä oli yhtä vuoristorataa. Kärjessä kilpailuun lähtenyt Niklas Anttila kirjautti koko kisojen ensimmäiset bogey-tulokset väylillä 6 ja 7, mikä muutti yhtäkkiä tuloslistan hyvinkin tasaiseksi.

Sitten Niklas Anttilan kone käynnistyi ja erityisesti putti löytyi. Kuopiolainen kirjasi väylä toisensa jälkeen birdie-tuloksia ja hän näytti taas marssivan ylivoimaiseen johtoon ennen SM-kisojen finaalikierrosta.

Anttila asteli viimeiselle väylälle turvallisen tuntuisessa johdossa, mutta unelmien murskaajaksi nimetty Sibbe Disc Golfin väylä 18 rokotti hallitsevaa Suomen mestaria pahasti. Hän kirjautti peräti kaksi OB-rangaistusta. Lopputuloksena väylältä tullut triplabogey herätti kilpakumppaneiden haaveet Suomen mestaruudesta.

Niklas Anttila johtaa kisaa edelleen kokonaistuloksella -18. Toisena ovat Teemu Talikainen ja Onni Ruusunen, jotka aloittavat finaalikierroksen vain yhden heiton päässä Anttilasta, tuloksessa -17. Lisäksi Lauri Lehtinen ja Joona Heinänen hätyyttelevät kolmikkoa tuloksessa -16.

Kärkitaistelun takana myös Väinö Mäkelä paranteli asemiaan nostaen itsensä videokorttiin kahdeksanneksi tulokseen -11. Mäkelä on viimeksi ollut SM-kisoissa kuuden parhaan ulkopuolella vuonna 2016.

Frisbeegolfin SM-kisojen finaalikierros kilpaillaan Sipoossa sunnuntaina 7.7. Kärkiryhmät aloittavat kisansa klo 14.15. Kilpailua voi seurata paikan päällä tai ilmaiseksi Yle Areenasta klo 14.00 alkaen. Katso kaikki tulokset täältä.

Lue myös: Eveliina Salonen lähtee kärjessä huippujännittävälle SM-kisojen finaalikierrokselle

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.

Frisbeegolfkauden parhaat pelaajat palkitaan – fanit pääsevät vaikuttamaan

Disc Golf Pro Tour palkitsee kauden 2026 aikana edukseen erottuneet pelaajat erikoispalkinnoilla.