Koti Kilpailut PDGA Euro Tour PDGA Euro Tour käyntiin Kroatiassa – Ensimmäisellä kierroksella nähtiin pitkään odotettu onnistuminen

PDGA Euro Tour käyntiin Kroatiassa – Ensimmäisellä kierroksella nähtiin pitkään odotettu onnistuminen

Paul McBeth, Kuva: Disc Golf Pro Tour
Mainos

PDGA Euro Tour kiskaistiin liikkeelle ensimmäisellä osakilpailulla Kroatian Varazdinissa, jossa avoimessa luokassa ensimmäinen kierroksen kärkitulosten takana oli sekä odotettuja, yllätyksellisiä että niiden välille asettuvia suorituksia: Paul McBethin odotettu paluu tasolleen, australialaisen onnistumiset puttiringissä ja etuysillä, virolaisen vahva aloitus ja lopetus sekä hallitsevan mestarin paluu Eurooppaan.

Avoimen luokan kärjessä tunkua, mukana toiselle kierrokselle yllätysnimiä

Mitä huippusuorituksiin tulee, niitä nähtiin kierroksella laidasta laitaan. Australialaisen Luke Baynen puttipeli oli tänään hyvässä iskussa, ja kahdesta bogista huolimatta Australian mestaruuskisojen viime vuoden kolmas onnistui hyvän ensimmäisen 9 väylän jälkeen takaamaan paikkansa lauantain kärkikortissa tuloksella -8. Samassa tuloksessa huomiselle kierrokselle lähtevä Keiro Jõgisalun vahvuus oli niin ikään puttaus, mutta silmään pistävänä tilastona oli erinomainen aloitus sekä lopetus: Ensimmäiset viisi väylää -4 ja viimeiset neljä väylää -3. Virossa on siis ilmeisesti tehty talvella asioita oikein, ottaen huomioon, että tämän hetkinen Euroopan kuumin pelaaja, virolainen Mauri Villmann ei ole tällä kaudella ollut kertaakaan top5 ulkopuolella. Nähtäväksi jää pystyykö maanmies pitämään trendiä yllä myös tässä kilpailussa.

Ensimmäisen kierroksen aikana nähtiin myös pitkään odotettu suunnanmuutos, kun Paul McBeth palasi omalle tasolleen pelillisesti. Kierroksen -10 tulos alkaa kuulostamaan ja näyttämään tuloskortissa siltä, mihin McBethia seuranneet ovat vuosien aikana tottununeet. Tasaisen tiukka suoritus ja kaksinumeroiset miinukset, jossa on silti kierroksella paikoittain ollut jopa vielä hieman parantamisen varaa. Jenkkitähden, ennen Estonian Openia lähes kuukauden viettämän tauon jälkeen, jää kuitenkin nähtäväksi, onko ns. kisakunto ja perusvarmaan suorittamiseen rutinoitunut Paul tullut jäädäkseen vai onko loppukauteen vielä varaa parantaa.

Neljänneksi kärkikorttiin liittyy huomiselle -4 tuloksella kisan hallitseva mestari Jakub Semerád. Semerád kuvaili aiemmin viikolla tuntemuksiaan jännittyneiksi tästä kisasta, josta kokee ehkä hallitsevana mestarina pientä painetta USA:ssa tulleen menestyksen myötä. Semerádin mukaan Pro Foresterin rata muistuttaa häntä Texasin Wacossa pelatusta kisasta, joka sopii juuri hänen vahvuuksiinsa. Huomiselle lähdettäessä Semerádilla on 6 heittoa kärkeen, joten vahvuudet pitäisi hallitsevaa maailmanmestaria vastaan pystyä virittämään täyteen huippuun

Suomalaisilta nähtiin avoimessa sarjassa taas aloituspäivään pienimuotoinen vuoristorata-aloitus, kun Saku Poikonen (-1, T11), Elias Luukkonen (+2, T18) ja Juhani Vainio (+3, T24) eivät onnistuneet pitämään peliään tasaisena. Kaikesta huolimatta, peli ei missään nimessä ole menetetty sillä kaikki ovat vielä täydellä iskuetäisyydellä ja huomiseen tullaan epäilemättä iskuvalmius pilvissä.

Kierrosten tarkempia tuloksia ja tilastoja pääset tarkastelemaan kilpailun UDisc Livestä.

Elias Luukkonen
Elias Luukkonen, Kuva: Disc Golf Pro Tour

Master-sarjoissa suomalaisten hallintaa

Ensimmäistä kertaa myös mastereille järjestettävä PDGA Euro Tourin ensimmäinen päivä päättyi vahvaan suomalaiskomentoon. MP40 sarjassa jaetulle kärkipaikalle ylsi tasaisella kierroksella ja +1 tuloksella ennakossa haastateltu Tapani Aulu. Rinta rinnan lauantain toiselle kierrokselle Aulun kanssa lähtee kierrokselle Global Master Series Rankissa #9 oleva ranskalainen Mehdi Boukarabila. Tilaa ulospuhallukselle ei kuitenkaan ole suomen tai ranskan kielellä, kun jaetulta kolmannelta sijalta kärkeä lähtee kirimään huomenna kiinni +3 tuloksilla Marko Hämäläinen ja Joni Luumi.

MP50 sarjassa nähtiin taas koko kilpailuun suhteutettuna tasokas kierros kun Erkka Leivo heitti tuloksen -7 haastavalla radalla. Tulos palkittiin ansaitusti ja se on saanut ratingin 1012 antaen varmasti Leivolle äärimmäisen hyvää lisävirtaa lähteä puolustamaan tukevaa kuuden heiton johtoasemaa huomiselle toiselle kierrokselle.

Laura Posch © Marika Salmi / European Pro Tour

Naisilla ensimmäisen kierroksen teemana yhden heiton erot

Naisten sarjassa huomisen toiselle kierrokselle lähdetään virolaisen Marianne Mustin johdossa, joka selätti tänään haastavan radan par tuloksella. Mustinin ei kannata kumminkaan tuudittautua johtoon, sillä niskaan hengittää vaan yhden heiton päässä kokenut Katka Bodová. Kärkikorttiin edellämainittuja toiselle kierrokselle tulevat kirittämään Nikola Moravcová tuloksella +4 ja Birgit Vider tuloksella +5.

Suomalaisnaisten otteista ei historiallisesta osaanottajamaiden määrästä huolimatta päästä nauttimaan tässä kilpailussa, mutta kärkiviisikon ollessa 6 heiton sisällä, voidaan olla varmoja siitä, että jännitystä ei viikonlopusta jää puuttumaan.

Kilpailusta ei ole tarjolla suoraa videolähetystä, mutta tuloksia voi seurata reaaliajassa UDisc Livestä. Kilpailusta tulee myös jälkilähetykset YouTubeen, kun MDG Media tuottaa videot muutaman päivän viiveellä.

Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version