PDGA Euro Tourin 2023 toisen osakilpailun Konopiště Openin lauantaipäivä tarjosi uskomattoman jännitysnäytelmän. Avoimen luokan lähtöä jouduttiin lykkäämään usealla tunnilla rajujen ukkoskuurojen vuoksi. Avoimen luokan viimeinen ryhmä pääsi lopulta radalle vasta kello 20.00. Naisten luokan kierros saatiin pelattua hyvässä kelissä ennen ukkoskuurojen saapumista.
Paul McBeth rataennätyksellä mukaan voittotaisteluun
Kuopiolainen Niklas Anttila lähti toiseen päivään johtoasemasta ja hän oli repinyt ennakkoarvioinneissa kovimmaksi vastustajaksi arvioituun 6x maailmanmestariin Paul McBethiin jo neljän heiton eron. McBeth kuitenkin näytti kilpailun toisena päivänä, miksi häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen kovimmista pelaajista. McBeth pelasi uskomattoman -14 tuloksen, joista omien sanojen mukaan viimeiset 8 väylää pelattiin juosten, jotta kierros saataisiin maaliin ennen pimeän tuloa. McBeth kertoi kierroksen jälkeisessä haastattelussa, että ukkosen aiheuttama viivästys sopi hänelle hyvin. Hän käytti ajan kämmenheiton harjoitteluun, joka oli hänen eilisen kierroksen heikon kohta.
Niklas Anttila paransi kierrostaan ensimmäisestä päivästä ja pelasi -12 kierroksen. Kokonaistuloksella -23 Anttila on kilpailun johdossa päätöspäivään lähdettäessä. Anttilan ja McBethin (yht. -21) lisäksi finaalipäivänä kärkikortissa nähdään kolmantena oleva tamperelainen Daniel Davidsson (-19) ja neljäntenä paikallinen supertähti Jakub Semerád (-18).
Muista suomalaisista kymmenen parhaan joukosta löytyy Lauri Hämäläinen (-16) kuudennelta sijalta ja jaetulta yhdeksänneltä sijalta Samuel Hänninen, Rasmus Saukkoriipi ja Pekka Hyvönen (-14).
Rachel Turton karkumatkalla naisten luokassa
Rachel Turton pystyi kilpailun toisena päivänä ainoana naisten luokan pelaajana pelaamaan toisen miinusmerkkisen kierroksen. Turton pelasi toisena päivänä hyvän -4 kierroksen ja johtaa kilpailua kokonaistuloksella -7. Iso-britannialaisella Turtonilla on päätöspäivään lähdettäessä kolmen heiton etumatka jaetulla toisella sijalla olevaan virolaiskaksikkoon Kaidi Allsaluun ja Anneli Tõugjas-Männisteen (-4). Kärkikortin täydentää kokenut ruotsalainen Sofie Björlycke (-1).
Ainoana suomalaisena naisten luokassa pelaava Anni Mäkelä pelasi +12 kierroksen ja on kokonaistuloksella +20 sijalla 16.
Finaalipäivän aikataulu
Kilpailua voi seurata livenä Disc Golf Network -palvelusta, jossa naisten luokan lähetys alkaa sunnuntaina kello 9.30 ja avoimen luokan lähetys kello 16.30.
Live-tuloksia on mahdollista seurata UDisc Live-palvelusta, josta näkee myös pelaajien lähtöajat.