KotiUutisetKilpailutKauden viimeinen Major käynnistyi Yhdysvalloissa - McBeth jahtaa ennätystä

Kauden viimeinen Major käynnistyi Yhdysvalloissa – McBeth jahtaa ennätystä

Yhdysvaltain mestaruuskisa (USDGC) starttasi torstaina Etelä-Carolinassa. Kisassa on mukana iso nippu suomalaisia, jotka tavoittelevat huippusijoituksia ikonisessa kisassa, jota on järjestetty vuodesta 1999 lähtien.

Parhaan avauskierroksen kirjasi Paul McBeth, joka pelasi tuulisessa säässä peräti tulokseen -10. McBeth hakee uransa 18. Major-kisan voittoa, jolla hän nousisi tasoihin 12-kertaisen maailmanmestarin ja 18-kertaisen Major-voittajan Ken Climon kanssa. McBeth on voittanut Yhdysvaltain mestaruuden kolmeen kertaan (2015, 2018 ja 2021).

Toisella kierroksella kärkiryhmässä nähdään McBethin lisäksi Corey Ellis (-8), Andrew Marwede (-8) ja Evan Scott (-7).

Niklas Anttila on parhaana suomalaisena tuloksella -4 jaetulla sijalla 12. Anttila oli vuonna 2022 kisassa toinen.

Katso avauskierroksen tulokset täältä.

Kilpailun toinen kierros jatkuu Suomen aikaa perjantaina illalla.

Naiset pelaa kutsuturnauksessa

Naisten luokka on ratkonut Yhdysvaltain mestaruuden jo kesäkuussa, jolloin Eveliina Salonen vei Major-voiton. Naiset pelaavat silti samalla radalla omaa kutsukisaansa (TPWDGC eli Throw Pink Women’s Disc Golf Championships).

Kilpailussa on mukana peräti seitsemän suomalaisnaista. Heistä Silva Saarinen nähdään toisella kierroksella kärkiryhmässä. Saarinen on kolmantena tuloksella -3. Kilpailua johtaa Missy Gannon (-6), toinen on Anneli Tõugjas-Männiste (-5). Myös Henna Blomroos on kymmenen kärkikahinoissa kuudentena, par-tuloksella.

Katso kaikki tulokset täältä.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-pokaali uudistuu – tällainen on uusi kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisoissa nähdään jatkossa uudenlainen kiertopalkinto, jonka suunnittelussa on haluttu kunnioittaa lajin historiaa.

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.