KotiKilpailutEuropean OpenEuropean Open käynnistyy - Presidents Cup

European Open käynnistyy – Presidents Cup

European Open viikko käynnistyy perinteisesti Presidents Cupilla, keskiviikkona 19.7. Kyseessä on joukkuekilpailu Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Kahdeksan pelaajaa molemmista joukkueista ottavat ensiksi mittaa toisistaan normaalin tulospelin tapaan. Toisella kierroksella pelataan reikäpeliä, missä tarkoituksena on voittaa väylä vastustajalta, tuloksesta riippumatta. Joukkueissa on lisäksi mukana kaksi varapelaajaa ja tietenkin joukkueen kapteeni.

Ensimmäisellä kierroksella pelataan neljän hengen ryhmissä. Pisteet jaetaan niin, että ryhmän paras saa 4p, toiseksi tullut 2p, kolmas 1p ja ryhmän viimeinen 0p. Toisella kierroksella pelataan reikäpeliä 1v1. Tavoitteena on voittaa väylä, eli suorittaa väylä loppuun vähemmillä heitoilla kuin vastustaja. Reikäpelin voittaja saa 3p, kun taas häviäjä 0p. Tasatilanteessa pisteet jaetaan tasan 1.5p kummallekin. Voittoon tarvitaan 26.5p.

Molemmilla kierroksilla pelataan yhdeksän väylää. Väylät ovat 1,2,3,9,10,11,16,17,18. Tuloskierros pelataan aina loppuun asti, mutta reikäpelin kierros lopetetaan heti kun toinen parista on saanut riittävästi väyliä voittaakseen varmuudella.

Millä kokoonpanolla haastetaan Yhdysvallat?

Team Europe, 2022 Presidents Cup. Kuva: Disc Golf Pro Tour

Euroopan joukkue on tänäkin vuonna Karl Johan Nybon johdolla rakennettu täyteen kirkkaimpia tähtiä. Niklas Anttila, Väinö Mäkelä, Lauri Lehtinen, Joona Heinänen ja Henna Blomroos lähtevät suomalaisista edustamaan Team Europea. Joukkoetta täydentää yleisöäänestyksen kautta valittu Jakub Semerád, kapteenin valitsema Øyvind Jarnes ja tietysti tämän hetken maailman paras naispelaaja Kristin Tattar. Varapelaajina esimerkiksi loukkaantumisen sattuessa toimivat Jesse Nieminen ja Eveliina Salonen.

Millä kokoonpanolla Yhdysvallat vastaa? Tämän vuoden joukkue on paperilla yksi kovimpia koskaan. Team USA lähtee jatkamaan voittoputkeaan kapteeni Nate Sextonin johdolla. Yhdysvaltojen joukkueesta löytyy Paul McBeth, Ricky Wysocki, Eagle McMahon, Chris Dickerson, Missy Gannon ja Catrina Allen. Joukkueen täydentää yleisöäänestyksen valinta Calvin Heimburg ja kapteenin valintana Isaac Robinson. Varapelaajina mukana ovat Matt Orum ja Sarah Hokom.

Euroopan joukkue valtavan haasteen edessä

Molemmat joukkueet ovat käytännössä täydelliset. UDiscin maailman rankingin perusteella ainoastaan Mikael Häme olisi mahdollisesti mahtunut Euroopan joukkueeseen. Kokoonpano on todellakin kasattu Euroopan kirkkaimmista tähdistä. Simon Lizotten puuttuminen on tietysti iso menetys. Lizotte kuitenkin mainitsi jo viime vuonna, että hän saattaisi nähdä itsensä tulevaisuudessa Yhdysvaltojen joukkueessa.

Yhdysvaltojen joukkue on rakennettu maailman parhaista. Heimburg, Wysocki, McBeth ja McMahon ovat maailman rankingin top4. Naisten puolella Catrina Allen ja Missy Gannon ovat toisena ja kolmantena. Euroopan joukkueesta ainoastaan Kristin Tattar sijoittuu rankingissa paremmin kuin vastapuolen pelaajat.

Team Europe ei ole koskaan voittanut Presidents Cuppia. Voitot ovat Yhdysvalloille 10-0. Mikäli Eurooppa pyrkii ottamaan ensimmäisen voittonsa tänä vuonna, täytyy pelaamisen olla virheetöntä. Lähimmäksi Eurooppa on päässyt vuonna 2013. Tuolloin ero oli lopulta vain kolme pistettä.

Team USA voiton jälkeen 2022 Presidents Cupissa. Kuva: Disc Golf Pro Tour

European Openin seuraaminen

European Openia voi seurata Disc Golf Networkilta suoran lähetyksen muodossa keskiviikon joukkuekilpailusta alkaen. Tuloksia voi luonnollisesti seurata UDiscin tulospalvelusta. Frisbeegolf on kuitenkin parasta paikan päällä seurattuna, tapahtumaan on ilmainen pääsy. Tarkemman aikataulun ja lisätietoa tapahtumista tarjoaa European Open. Tapahtuman suomenkielisestä tiedottamisesta vastaa Frisbeegolfmedia.

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...