KotiKilpailutEM-kilpailutKristin Tattarille ikimuistoinen voitto EM-kisoissa Tallinnassa

Kristin Tattarille ikimuistoinen voitto EM-kisoissa Tallinnassa

Viron Kristin Tattar voitti lopulta jännittävien vaiheiden jälkeen frisbeegolfin Euroopan mestaruuden Tallinnassa. Isäntämaan Tattar keräsi upean määrän yleisöä Tallinnan keskustassa pelattuun kisaan neljän kisapäivän aikana. Suomen Silva Saarinen taisteli upeasti itsensä hopealle ja antoi myös painetta Tattarille. Suomen Iida Lehtomäki vei naisjunioreiden Euroopan mestaruuden.

Virolaisen frisbeegolfin huippuhetki

Kristin Tattar lähti ylivoimaisessa johdossa viimeiselle kierrokselle peräti 16 heittoa Silva Saarista edellä. Tattar teki kuitenkin paljon virheitä ja Saarinen pelasi loistavasti. Saarinen hiipi pikkuhiljaa lähemmäksi ja pääsi jopa kolmen heiton päähän virolaisesta. Kristin Tattarin lopputulos oli -11 ja hän pelasi viimeisen kierroksen tulokseen +9. Silva pääsi lopputulokseen -8. EM-kisojen pronssille ylsi Eveliina Salonen tuloksella -3. Kaikki lopputulokset näet täältä.

Tattar on ollut tasaisuudessa ylivoimainen, mutta tällä kertaa isäntämaan sankarissa näkyi kotiyleisön paine. “Tämä oli elämäni vaikein kierros,” Tattar kertoi Frisbeegolfmedian haastattelussa. “Olin todella rauhallinen aamulla saapuessani tänne. Tein kuitenkin alkuun kaksi tuplabogeyta ja virheet alkoivat kasautua. Kaiken lisäksi Silva Saarinen pelasi loistavasti. Hän on todellinen huippu-urheilija.”

Kolmen heiton johdossa toiseksi viimeiselle väylälle lähtenyt Tattar oli silminnähden helpottunut, kun hän sai kiekon vaikeasta ja kapeasta välistä 10 metrin päähän korista. Viimeinen väylä hoitui myös näytöstyyliin yli tuhatpäisen kotiyleisön edessä. “Oli kaunista voittaa tällaisessa paikassa. Tuntuu kuin olisin voittanut maailmanmestaruuden,” Kristin tunnelmoi.

Koko Viro seurasi Tattaria

Kristin Tattarista on tullut Virossa todellinen kansallissankari. Voiton merkitys näkyi niin yleisössä, kuin Tattarissa. Jopa Viron presidentti Alar Karis saapui katsomaan loppuratkaisut ja onnittelemaan Kristiniä. “Oli uskomatonta nähdä koko Viron frisbeegolfyhteisö täällä. Presidentti, fanit… Tämä oli uskomaton elämys,” Tattar kertoi.

Tunnelma Tallinnan laululavalla oli käsinkosketeltava ja frisbeegolfin kasvu näkyy uskomattomalla tavalla Suomenlahden toisella puolella.

Alar Karis ja Kristin Tattar
Viron presidentti Alar Karis saapui katsomaan ja onnittelemaan Kristin Tattaria. Kuva: Marika Salmi

Tattar piti johdon alusta loppuun

Maan yksi suurimmista urheilutähdistä hallitsi kisaa alusta loppuun asti. Toisella kierroksella hän pelasi uran parhaansa kierroksen. Kristin Tattar on voittanut viimeisen puolen vuoden aikana käytännössä kaikki isommat turnaukset frisbeegolfissa ja on myös rating-pisteissä ylivoimainen ykkönen. Hän on voittanut kaikki viimeisestä neljästä Major-turnauksesta sekä nyt Euroopan mestaruuden. Hän lähtee kuun vaihteessa kilpailtaviin MM-kisoihin myös ylivoimaisena ennakkosuosikkina.

Frisbeegolfissa käytetään rating-pisteitä, jonka avulla voi arvioida pelaajia ja kierroksia toisiinsa. Lue, miten PDGA-rating lasketaan täältä.

Vasta 13-vuotias Iida Lehtomäki junioreiden Euroopan mestariksi

Vasta 13-vuotias Iida Lehtomäki otti junioreiden Euroopan mestaruuden ylivoimaisella esityksellä. Lehtomäki johti kolmen kierroksen jälkeen ylivoimaisesti ja piti päänsä kylmänä myös neljännellä kierroksella. Lehtomäen lopputulos oli +9. Toiseksi ylsi Ida Emilie Nesse tuloksella +20.

“Tiesin, että Ida Emilie Nesse on rating-pisteissä minua korkeammalla ja pärjännyt paremmin. Tiesin, että minun piti siis pelata vielä viimeisellä kierroksella, mutta lähdin kierrokselle silti tosi luottavaisin mielin,” Ida summasi Frisbeegolfmedian haastattelussa. “Ensimmäisellä kierroksella ensimmäisillä heitoilla minua jännitti pelata täällä, niin että tärisin. Sitten peli lähti sujumaan onneksi hyvin.”

Iida Lehtomäki on voittanut lähes kaikki kilpailut mihin hän on osallistunut tänä vuonna. European Open oli ainoa, jossa Iida ei ole voittanut – johon hän ylsi sensaatiomaisesti voittamalla European Amateur Openin naisten luokan. Iida Lehtomäki voi osallistua junioreiden EM-kisoihin vielä hurjat kaksi kertaa – kahden ja neljän vuoden päästä.

Iida Lehtomäki junioreiden Euroopan mestari 2023
Iida Lehtomäki pääsi nostamaan junioreiden Euroopan mestaruutta vain 13-vuotiaana. Kuva: Marika Salmi

Uusimmat uutiset

Unelmakierros päättyi upeaan hole-in-oneen – Isaac Robinson jälleen huippuiskussa arvoturnauksessa

Viime vuosien major-kisoja hallinnut Isaac Robinson näyttää taas lähes...

Tutut nimet palasivat kärkipaikoille Tallinnassa – Salonen päivän suomalaisonnistuja

Tallinnassa kilpailtavan Disc Golf Festivalin toinen kilpailupäivä kisattiin naisten...

Niklas Anttila pelasi hurjan kierroksen Virossa – vain heiton kärkeä perässä

European Disc Golf Festival käynnistyi tänään myös avoimen luokan...

Silva Saarinen onnistui avauskierroksella Majorissa – kärjessä todellinen yllätysnimi

European Disc Golf Festival starttasi tänään aamupäivällä Virossa. Kyseessä...

Frisbeegolfin MM-kisoissa varaudutaan ennennäkemättömään yleisöryntäykseen

Frisbeegolfin MM-kisahuuma kiihtyy Suomessa hurjaa vauhtia, kun Tampere ja...

Niklas Anttila neljäs Norjassa – mestaruus ratkesi vasta viidennellä jatkoväylällä

Krokhol Openin päätöspäivästä muodostui avoimessa luokassa melkoinen spektaakkeli; kärkisijaa...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän