Viron supertähti Kristin Tattar avasi kautensa Disc Golf Pro Tourilla, kun nelipäiväisen Wacon avauskierros pelattiin naisten luokan osalta torstaina 7.3.
Tattar ei ollut saada peliään kulkemaan kilpailun alussa, mutta tuttuun tapaansa pahimmat virheet poissa tuloskortista. Hän nousi kuin yllättäen kolmanneksi kärkikorttiin tuloksella -6. Kilpailua johtaa ensimmäisen kierroksen jälkeen Ohn Scoggins tuloksella -8. Ella Hansen on toisena tuloksella -7.
Lue myös avoimen luokan uutinen: Huippukuntoinen Niklas Anttila taas kärjessä Yhdysvalloissa – “varmaan lippis auttoi”
“On kulunut melkein viisi kuukautta viime kilpailukierroksestani. Tiesin, että minun odotetaan pelaavan hyvin, sillä voitin tämän kilpailun viime vuonna”, Tattar kertoo tuntemuksistaan kierroksen jälkeen Disc Golf Pro Tourin haastattelussa. “En antanut kuitenkaan paineiden häiritä, vaikka jossain vaiheessa mikään ei tuntunut toimivan.”
Eveliina Salonen (-2) ja Henna Blomroos (-1) ovat ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetuilla sijoilla 12 ja 16. Kauden ensimmäisen kierroksensa pelannut Heidi Laine on tuloksessa +3 jaetulla sijalla 34. Nelipäiväisen kilpailun avauspäivän jälkeen erot ovat varsin pieniä, joten suomalaisilla on hyvät saumat parannella sijoituksiaan loppuviikosta.
Perjantaina naiset pelaavat uudella Lake Wacon radalla, joka on rakennettu golfkentälle ja vaatii pidempää heittoa. Esimerkiksi kilpailua johtava Ohn Scoggins kertoi haastattelussa, että hän ei pysty heittämään riittävän pitkälle birdie-tulosten saamiseksi huomenna.
Avoimen luokan kilpailukierros kilpaillaan myöhään torstai-iltana Suomen aikaa. Mukana on viisi suomalaismiestä.
Lue myös: Lauri Lehtinen aloittaa kautensa Wacossa – mukana kahdeksan suomalaista
[…] Kristin Tattar palasi vakuuttavasti kisakentille […]