KotiKilpailutDisc Golf Pro TourGannon Buhr voitti jälleen - Hyytiäiselle uran paras sijoitus DGPT:lla

Gannon Buhr voitti jälleen – Hyytiäiselle uran paras sijoitus DGPT:lla

Gannon Buhr oli jälleen paras, kun viikonloppuna kisailtiin Disc Golf Pro Tourin osakilpailu, Beaver State Fling, Oregonissa Yhdysvalloissa.

Buhr uusi voittonsa viime viikonlopulta tuloksella -23. Toiseksi ylsivät Ezra Robinson ja Richard Wysocki tuloksella -22. Buhr aloitti heikosti, mutta otti loppua kohden muut kilpailijat kiinni ja nousi voittoon huimien puttien ansiosta.

“Pääsin onnistumisten jälkeen flow-tilaan, jota kaikki pelaajat tavoittelevat”, Gannon Buhr kertoi Disc Golf Pro Tourin haastattelussa. “Koko viikonlopun paras heitto oli väylän 15 putti. Se oli yksi niistä hetkistä, jonka muistan vielä pitkään.”

Hyytiäinen viikonlopun onnistuja

Tuomas Hyytiäinen oli elämänsä parhaassa vedossa Yhdysvalloissa. Hän oli tuloksella – 16 sijalla 15. Kyseessä on Hyytiäisen paras sijoitus Disc Golf Pro Tourin osakilpailussa. Koko alkukauden heittonsa kanssa tuskaillut Hyytiäinen piti pelinsä myös tasaisena kaikki kolme kierrosta.

Paras suomalainen oli silti Niklas Anttila, joka ylsi jälleen kymmenen parhaan joukkoon. Anttila oli lopputuloksissa seitsemäs tuloksella -19.

Muista suomalaisista Joona Heinänen (-12) oli 34., Jesse Nieminen (-1) oli 78. ja Väinö Mäkelä (+7) oli 96.

Suomalaismiehet palaavat kilpailemaan Eurooppaan kesän ajaksi. Heidän kilpailunsa jatkuu heti tulevana viikonloppuna Turku Openilla 14.-16.6.2024.

Holyn Handley rikkoi kirouksen

Holyn Handley otti hurjan voiton naisten luokassa. Peräti viisi kertaa johdossa finaalikierrokselle lähtenyt Handley ei ollut koskaan pystynyt pitämään johtoaan finaalikieroksella.

Handley näytti menettävän taas otteensa voitosta, mutta nousi peräti neljän birdien putkella tasoihin Ohn Scogginsin kanssa, jonka myötä ratkaisua haettiin jatkoväyliltä.

Voittotulokseksi kirjattiin -19. Kolmanneksi tuli Natalie Ryan (-16).

Uusimmat uutiset

Aloittelijan frisbeegolfvarusteet: kiekkopaketti, laukku ja perusteet budjetilla

Frisbeegolf on kasvanut valtavasti Suomessa viime vuosina, ja moni...

Silva Saarinen noussut fanien suosikiksi vuosittaisessa fanikyselyssä

Yhdysvaltalaisen Ultiworld Disc Golfin vuosittaisen 2025 Fandom Survey -kysely...

Vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat järjestetään Hämeenlinnassa

Suomen frisbeegolfliitto on myöntänyt vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat Hämeenlinnalle....

Calvin Heimburg ja Holyn Handley voittivat kiertueet ja jättipotit

Disc Golf Pro Tour kausi 2025 päätettiin Virginiassa kiertuefinaaliin....

Kysely: Kiinnostaisiko sinua lähteä juhannuksena 2026 Tallinnaan kannustamaan suomalaisia?

European Disc Golf Festival on vuonna 2026 ainoa Euroopassa...

Anthony Barela vei Yhdysvaltain mestaruuden – Anttila nousi viidenneksi

Anthony Barela on Yhdysvaltain mestari. Arizonasta kotoisin oleva Barela...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän