KotiKilpailutDGPT EuropeMikael Häme otti piikkipaikan Turussa - tuttu kärkikaksikko viime viikonlopulta

Mikael Häme otti piikkipaikan Turussa – tuttu kärkikaksikko viime viikonlopulta

DGPT Europen toinen Elite-kisa, Turku Open, alkoi perjantaina. Kolmipäiväisen kilpailun avauskierros käytiin tuulisissa olosuhteissa Luolavuoren frisbeegolfradalla.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailun johdossa on tuttu kärkikaksikko viime viikonlopulta: Mikael Häme ja Jakub Semerád. He ovat tuloksessa -9. Häme ja tsekkiläinen Semerád taistelivat viime viikonloppuna Heinola Openissa voitosta jatkoväylillä – silloin Semerád vei pidemmän korren ja voiton.

Lue myös: Tsekin Jakub Semerád kesti suomalaisten paineistuksen – vei jännitysnäytelmän jatkoväylillä

“Tuntuu tosi hyvältä. Kierros oli loistava”, Mikael Häme kertoi hymyillen kierroksen jälkeisessä haastattelussa. “Putti oli myös loistavaa tänään. Mukavuusalueeni on juuri 10,5 metrissä, josta onnistuin tänään.”

Kaksikolla on kuitenkin kovia haastajia, sillä kärkikortin täydentävät tuloksessa -8 olevat Niklas Anttila ja Viron Mauri Villmann. Anttila kertoi kierroksen jälkeen, että hänen pelinsä ei tuntunut hyvältä tänään, mutta oli tyytyväinen kierrostulokseensa.

Katso avauskierroksen kaikki tulokset täältä.

Lue myös: Henna Blomroos palasi kisatauolta vakuuttavasti – Suomen parhaat naiset kärkipaikoilla

Kilpailu jatkuu lauantaina Luolavuoren frisbeegolfradalla. Kärkikortti aloittaa pelinsä klo 17.00. Tapahtumaan voi ostaa lippuja täältä. Kisaa voi seurata suorana lähetyksenä Disc Golf Networkilta. Koodilla FRISBEEGOLFMEDIA20 saa 20% alennusta ensimmäisen kuukauden ostosta. Suorita osto tämän linkin kautta: https://discgolfnetwork.link/frisbeegolfmedia

Koodia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin (ml. PDGA:n tarjous). Tarjous toimii vain niille, jotka ostavat palvelun ensimmäistä kertaa.

Uusimmat uutiset

MM-kisojen lipunmyynnin toinen vaihe aukeaa – lisää VIP-lippuja myyntiin

Frisbeegolfin MM-kisojen lipunmyynti aukesi jo viime vuoden marraskuussa. Ensimmäisen...

MM-kisat kerää lisää yhteistyökumppaneita – myös Haribo on mukana historiallisissa kisoissa

Frisbeegolfin MM-kisat on saanut yhteistyökumppaneiksi useita tunnettuja brändejä. Nyt...

Helsinkiin aukesi uusi frisbeegolfsimulaattori – “askel eteenpäin frisbeegolfteknologiassa”

Helsingin Kivikkoon aukesi uusi frisbeegolfsimulaattori, HeittoHalli. HeittoHallin simulattori perustuu...

Kesän MM-kisat rikkoo ennätyksiä – osallistujia peräti 45 eri maasta

Vuonna 2025 Tampereella ja Nokialla järjestettävistä frisbeegolfin MM-kisoista tulee...

Niklas Anttilan voitto vakuutti asiantuntijan: “On se vaan älytön timantti urheilijana”

Niklas Anttila teki viime yönä suomalaista urheiluhistoriaa, kun hänestä...

Niklas Anttila jälleen hurjalla nousulla voittoon Yhdysvalloissa

Niklas Anttila voitti jälleen Disc Golf Pro Tourin ammattilaiskilpailun...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän