KotiKilpailutDGPT EuropeDaniel Davidsson otti kauden avausvoittonsa näytöstyyliin Ruotsissa - "Anteeksi, mitä!?"

Daniel Davidsson otti kauden avausvoittonsa näytöstyyliin Ruotsissa – “Anteeksi, mitä!?”

Daniel Davidsson nappasi ylivoimaisen voiton Ruotsista. DGPT Europen Silver-kisana pelattu Ale Open oli tamperelaisen näytöstä ensimmäisestä kierroksesta lähtien.

Davidsson voitti kilpailun tuloksella -27. Toiseksi tuli ruotsalainen hallitseva Euroopan mestari Dennis Augustsson (-23) ja kolmannen sijan jakoivat James Proctor ja Onni Arminen (-20)

Davidsson johti kilpailua kaikkien kolmen kierroksen jälkeen. Hänen pelinsä kulki kaikilla osa-alueilla mallikkaasti. Viikonlopun yksi näyttävimmistä suorituksista tapahtui toisella kierroksella, kun Davidsson otti koko viikonlopun ainoana pelaajana eaglen 310 metriä pitkälle väylälle. Esimerkiksi kilpailussa mukana oleva yhdysvaltalaispelaaja Eric Oakley ihmetteli suoritusta Instagramin kommenttikentässä: “Anteeksi, mitä!?”. Katso suoritus alta tai Instagramista.

Voitto tuli Davidssonille makeaan paikkaan. Hän on pelannut kuluvan kauden ilman kiekkosponsoria, mikä on vaikeuttanut tamperelaisen kisaamista. Davidsson on kisan jälkeen DGPT Europen kiertuepisteissä toisena. Kiertueen kärjessä on tsekkiläinen Jakub Semerád.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfradan väyläopaste – näin suunnittelet toimivan opasteen

Frisbeegolfradan väyläopaste ei ole vain väylän numero tai koristeellinen...

Anthony Barela nappasi kauden avausvoittonsa – Anttila jäi kauas kärjestä

Anthony Barela voitti viikonloppuna Washingtonissa pelatun Cascade Challengen. Voitto...

Niklas Anttila puolustaa viikonloppuna Cascade Challengen voittoa

Disc Golf Pro Tour jatkuu tällä viikolla, kun Discraftin...

Heidi Laineen kausi ohi polven ACL-vamman takia

Heidi Laine joutuu jättämään kisakauden kesken jo tässä vaiheessa...

Pelaajille avautuu uusi reitti Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin

Karsintajärjestelmä Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin uudistuu. Viime vuosina...

Jalkavirhe Champions Cupissa puhuttaa – kokiko Kristin Lätt oikeusmurhan? 

Champions Cupin viimeisellä kierroksella koettiin paljon keskustelua herättänyt tilanne,...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän