Niklas Anttila jatkaa edelleen Champions Cupin kärkipaikalla kolmen kierroksen jälkeen. Lauantai-sunnuntai välisenä yönä Virginiassa pelattu kolmas kierros (-6) vei Anttilan kokonaistulokseen -19.
Anttila sai kuitenkin seuraa kärkipaikalle, sillä yhdysvaltalainen Anthony Barela nousi samaan tulokseen. Kärkiryhmässä nähdään lisää tähtiloistoa, kun kaksikkoa jahtaavat kauden 2026 parasta pelaajaa: Gannon Buhr ja Ricky Wysocki, jotka ovat tuloksessa -16.
“Heitin tänään hyvin ja onnistuin lähes kaikissa puteissa. Haluan vain tulla takaisin huomenna ja pelata parhaan kierrokseni”, Niklas Anttila kertoi Disc Golf Networkin haastattelussa.
“Huomenna minun pitää olla parhaimmillani. Tuloksellisesti pitää pelata jopa paremmin kuin avauskierroksella pelaamani -9”, Anttila jatkoi. “En malta odottaa, että pääsen takaisin tänne pelaamaan finaalikierrosta.”
Champions Cupia on pelattu vasta neljästi, joista kahdesti Anttila on ollut hopealla.
Muista suomalaisista Jesse Nieminen löysi huippuvireen. Anttilan harjoituskaverin kierrostulos oli peräti -10, joka oli samalla rataennätys. Nieminen nousi kierrostuloksellaan kahdeksanneksi jahtikorttiin kokonaistuloksella -7.
Anttila aloittaa finaalikierroksen klo 22.20 Suomen aikaa. Niemisen jahtikortti lähtee liikkeelle klo 22.00. Kilpailua voi seurata suorana Disc Golf Network-palvelusta.
| MPO – Tilanne 3 kierroksen jälkeen | ||
|---|---|---|
| SIJA | PELAAJA | TULOS |
| T1 | Niklas Anttila | -19 |
| T8 | Jesse Nieminen | -7 |
| T13 | Väinö Mäkelä | -5 |
| T19 | Lauri Lehtinen | -3 |
| T47 | Rasmus Saukkoriipi | +6 |
| T63 | Joona Heinänen | +11 |


