KotiUutisetHeinolan Kippis on nykyään Euroopan suurin frisbeegolfkeskus – Inter-radasta auki yli puolet

Heinolan Kippis on nykyään Euroopan suurin frisbeegolfkeskus – Inter-radasta auki yli puolet

Heinolan Kippasuon frisbeegolfkeskus on noussut Euroopan suurimmaksi frisbeegolfkeskukseksi. Vappuna avatun Kippis 5.3. -hankkeen myötä alueelta löytyy viisi rataa, kolme puttipeliä ja yhteensä 135 pelattavaa väylää.

Hankkeen suurin yksittäinen uudistus on uusi keskivaikea Inter-rata. Keskimitaltaan 101-metrinen rata täyttää aukon, joka on pitkään ollut Kippiksen valikoimassa.

“Amatööriradasta oli erittäin iso harppaus prorataan. Uuden intermediate-radan väylien pituudet sijoittuvat aiempien ratojen väliin ja tukevat pelaajien luontevaa etenemistä tasolta toiselle”, kertoo Lords of DiscGolfin toiminnanjohtaja Jere Pohjankoski.

Inter-radasta avattiin vappuna kolmetoista väylää. Loput viisi valmistuvat myöhemmin tänä vuonna tai ensi keväänä, sillä maansiirtotyöt ovat vielä käynnissä odotettua kosteamman maaston vuoksi.

Samalla muokattiin maailman kymmenen parhaan joukkoon valittua pro-rataa, johon lisättiin kaksi uutta väylää ja jonka kiertosuuntaa muutettiin ruuhkautumisen vähentämiseksi.

Eniten pelatulle amatööriradalle tehtiin jokaiselle väylälle toiset lähtöpaikat. Kippiksen matkailuvaikutus Heinolaan oli vuonna 2024 yli miljoona euroa, ja Pohjankosken mukaan tavoitteena on kymmenkertaistaa summa seuraavan vuosikymmenen aikana.

Kauden kohokohta osuu heinäkuulle, kun Kippis isännöi DGPT Elite -tason Heinola Openia 10.–12.7. Tapahtumaa varten alueelle rakennetaan väliaikainen, vielä pro-rataakin vaativampi kilparata.

Uusimmat uutiset

Silva Saarinen pysäyttämätön Yhdysvalloissa – “Olin varma voitostani”

Suomen Silva Saarinen voitti viikonloppuna Disc Golf Pro Tourin...

Huippuvireinen Silva Saarinen jälleen kärkitaistelussa Yhdysvalloissa

Maailman tämän hetken kärkipelaaja Silva Saarinen tuntuu olevan ennakkosuosikki...

5 syytä, miksi suomalaisen frisbeegolffanin kannattaa suunnata Tallinnaan kesäkuussa

Tallinna on aina ollut suomalaisille helppo matkakohde. Lyhyt laivamatka,...

Powergrip laajentaa toimintaansa – ostaa Luolavuoren frisbeegolfpuiston

Euroopan suurin frisbeegolfkiekkojen jälleenmyyjä, Powergrip, on ostanut Luolavuoren frisbeegolfpuiston...

Selostajalegendalle yllätysvoitto Austinissa – “En uskonut, että voisin hävitä”

JomezProsta tunnettu selostajalegenda Paul Ulibarri otti viikonloppuna yllätysvoiton Disc...

Koe European Open Tallinnassa – järjestäjän matkapaketit suomalaisille

Suomalaisille frisbeegolffaneille European Open on aina ollut yksi lajin...