KotiKilpailutDisc Golf Pro TourGannon Buhr nappasi ylivoimaisen voiton - naisten luokassa Paige Pierce palasi kärkpaikalle

Gannon Buhr nappasi ylivoimaisen voiton – naisten luokassa Paige Pierce palasi kärkpaikalle

Gannon Buhr oli täysin omaa luokkaansa viime viikolla pelatussa Portland Openissa Oregonissa Yhdysvalloissa. Buhr johti kilpailua neljän päivän ajan, eikä jättänyt kilpakumppaneille mahdollisuuksia.

Buhr voitti lopulta tuloksella -33. Toiseksi tuli Cole Redalen (-25) ja kolmanneksi Ricky Wysocki (-23).

Niklas Anttila (-18) ylsi jälleen kymmenen parhaan joukkoon ollen lopputuloksissa kahdeksas. Joona Heinänen ylsi myös rahasijoille. Hän oli lopputuloksissa 19 tuloksella -14.

Paige Pierce palasi voittokantaan

Naisten luokassa viisinkertainen maailmanmestari Paige Pierce otti pitkästä aikaa voiton Disc Golf Pro Tourilla. Pierce voitti kilpailun tuloksella -26. Toiseksi tuli Holyn Handley (-24).

Lajia muutama vuosi sitten suvereenisti hallinnut Pierce loukkaantui viime kesänä vakavasti Norjassa. Hänen nilkkansa operoitiin ja hän palasi kisakentille alkuvuodesta. Piercen heittäminen oli kevään aikana paikoitellen todella pahasti hukassa.

“Voittaminen on hienoa, mutta minulle se, että kun astun heittopaikalle ja tiedän minne minun heittoni tulee menemään, on tärkeämpää”, Paige Pierce kertoi tunteikkaana. “Minulla on vuosien ajalta niin paljon ihmisiä, joita haluaisin kiittää, mutta nyt mieleeni tulee vain kaksi nimeä: Missy (Gannon) ja Tom. He olivat paikalla, kun loukkaantuminen tapahtui ja auttoivat minua välittömästi.”

Disc Golf Pro Tour jatkuu ensi viikonloppuna Beaver State Flingin osakilpailulla, jossa suomalaisista mukana ovat Niklas Anttila, Joona Heinänen, Jesse Nieminen, Väinö Mäkelä ja Tuomas Hyytiäinen.

Uusimmat uutiset

Eveliina Salonen jatkoi suomalaisnaisten historiallista voittoputkea

Eveliina Salonen on ensimmäinen eurooppalainen Ledgestone Openin voittaja. Suomalainen...

Espoon Ämmässuolle avattiin kolme rataa – jättikeskuksen ensimmäinen vaihe on valmis

Espoon Ämmässuolle rakennettu Espoo DiscGolfPark World avattiin pelaajille sunnuntaina...

Nikola Arkko kukisti puolustavan mestarin – 20-vuotias nousi SM-kultaan

Nikola Arkko on uusi frisbeegolfin Suomen mestari. Heinolasta kotoisin...

Hallitseva mestari Daniel Davidsson johtaa SM-kisoja ennen finaalikierrosta

Hallitseva Suomen mestari Daniel Davidsson lähtee sunnuntain finaalikierrokselle neljän...

Silva Saarinen Yhdysvaltojen mestariksi dramaattisten vaiheiden jälkeen

Silva Saarinen saavutti uransa kolmannen Major-tittelin, kun suomalainen voitti...

Naisten Major käynnistyi rikkonaisesti Utahissa – Saarinen kärkikahinoissa

Suomen kärkinaiset taistelevat Utahissa tänä viikonloppuna Yhdysvaltojen mestaruudesta. Kilpailu...