KotiUutisetPDGA Champions Cup siirrettiin jälleen - jo kolmannen kerran

PDGA Champions Cup siirrettiin jälleen – jo kolmannen kerran

PDGA Champions Cup 2024 on siirretty jälleen. Tällä kertaa sen alkuperäiselle paikalle huhtikuulle. Viimeisimmän päätöksen mukaan PDGA Champions Cup pelataan 25.-28.4.2024.

PDGA kertoo tiedotteessaan, että he epäonnistuivat arvioimaan aikaisemman siirron vaikutuksia DGPT Europen kisoihin.

Champions Cup pelataan siis alkuperäisen aikataulun mukaisesti, mutta pelipaikkana on edelleen Northwoodin frisbeegolfrata, joka on aikaisemmin tunnettu Ledgestone Openista. Metsäradalta löytyy esimerkiksi viime kesän vaikein väylä, joten haastetta riittää pelaajille.

Uutinen on äärimmäisen positiivinen koko Euroopan frisbeegolfille. Siirron myötä Yhdysvaltojen huippupelaajia saatetaan nähdä jo Turku Openissa kesäkuun puolivälissä.

Lisäksi huhtikuulle sijoittuva Champions Cup houkuttelee toivottavasti ison tukun suomalaisia Yhdysvaltoihin keväällä 2024. Champions Cup sijoittuu nyt esimerkiksi Music City Openin ja Dynamic Discs Openin väliin, jotka molemmat kuuluvat Disc Golf Pro Tourille 2024. Viime keväänä Champions Cupissa nähtiin Niklas Anttila, Väinö Mäkelä, Joona Heinänen, Tuomas Hyytiäinen, Eveliina Salonen, Henna Blomroos, Heidi Laine ja Silva Saarinen.

Lue aikaisemmat jutut: Vuoden 2024 Champions Cup siirtyy kesäkuulle ja Unohtiko PDGA Euroopan? Ultiworldin mukaan PDGA harkitsee taas Champions Cupin siirtoa

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...