KotiUutisetSuomalainen Clash Discs jatkaa kovaa kasvua - "Yhdysvallat on meille päämarkkina"

Suomalainen Clash Discs jatkaa kovaa kasvua – “Yhdysvallat on meille päämarkkina”

Suomalainen kiekkovalmistaja Clash Discs on hypännyt todella vahvasti frisbeegolfin kartalle, vaikka yritys on perustettu vasta 2021. Vuonna 2022 yhtiö kirjautti liikevaihtoa jo 625 000 euroa ja kova kasvu on jatkunut.

Clash Discsin postitoimipaikka on Lahdessa, mutta yrityksen juuret ovat Kontiolahdella. Yhtiö keräsi tänä vuonna 300 000 euron siemenrahoituksen. Business Joensuun julkaiseman tiedotteen mukaan Clash Discsin tavoitteena on saavuttaa kuuden miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2027 mennessä.

“Tällä hetkellä me tarvitaan lisää porukkaa. Siksi päätimme avata rekryn toimitusjohtajan pestiin”, yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Markku Pyykkönen kommentoi Frisbeegolfmedialle. “Viime vuoteen verrattuna saavutamme noin 40% liikevaihdon kasvun.”

Liikevaihdon kasvu on varsin vakuuttava, sillä kiekkomyynti ei ole yleisesti käynyt edellisvuoden tapaan. Esimerkiksi Frisbeegolfradat.fi-sivustolla jaellun Suuren Frisbeegolfkyselyn tuloksista paljastui, että peräti 34% harrastajista on ostanut vähemmän kiekkoja edellisvuoteen verrattuna.

Kasvua Yhdysvalloista

Clash Discs on ihastuttanut Yhdysvalloissa erityisesti raikkaalla markkinoinnilla ja makuihin perustuvilla kiekon nimillä, jotka jäävät helposti yhdysvaltalaiskuluttajien mieleen. “Yhdysvallat on meille päämarkkina tällä hetkellä, vaikka muissakin maissa on paljon kasvua.” Pyykkönen kertoo. Yhtiö on aiemmin kertonut, että yli 50% liikevaihdosta tulee jo Yhdysvalloista.

Kun Yhdysvaltoihin laajentunut suomalainen Powergrip julkaisi myydyimpiä kiekkoja USA:ssa, Clash Discs näkyi kärkipaikoilla. Vuoden kolmannella kvartaalilla Clasch Discsillä oli kuuden myydyimmän kiekon joukossa peräti kolme mallia.

Clash Discsin tavoitteena on jatkaa kasvua, mutta uusista pelaajakiinnityksistä Pyykkönen ei hiisku. “Haluamme pitää hyvää huolta meidän nykyisistä sponsoripelaajista. Meiltä on tulossa uusia innnovaatioita ja kiekkoja, joihin halutaan kommentteja nykyisiltä sponsoripelaajilta. Se viivästyttää hieman julkaisuja, mutta haluamme kuulla kaikkien mielipiteen.” Pyykkönen avaa yrityksen filosofiaa. “Ensi kausi on sponsoripelaajien osalta vielä auki.”

Yhtiö pyrkii myös erottumaan muista brändeistä uusilla innovaatioilla, joita on kehitetty syksyn aikana. “Haluamme tehdä asioita eri tavalla kuin muut. Tämän syksyn aikana julkaistaan todella mielenkiintoinen uusi innovaatio, josta en voi vielä puhua sen enempää”, Pyykkönen paljastaa.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.

Frisbeegolfkauden parhaat pelaajat palkitaan – fanit pääsevät vaikuttamaan

Disc Golf Pro Tour palkitsee kauden 2026 aikana edukseen erottuneet pelaajat erikoispalkinnoilla.