KotiKilpailutSM-KilpailutSaarinen ja Anttila jatkaa kärjessä SM-kilpailujen finaalipäivään

Saarinen ja Anttila jatkaa kärjessä SM-kilpailujen finaalipäivään

Frisbeegolfin SM-kilpailut jatkuivat kolmannella kilpailupäivällä Lahden Mukkulassa. Kilpailussa pelataan neljä kierrosta ja huomenna sunnuntaina 6.8.2023 kruunataan uudet Suomen mestarit.

Naisten luokassa tilanne tasoittui huomattavasti kun Silva Saarisen viiden heiton etu kutistui kahteen heittoon. Niklas Anttila jatkaa avoimen luokan kärjessä selvällä erolla.

Rasmus Saukkoriipi pelasi rataennätyksen

Niklas Anttila on pelannut käsittämätön tasaisesti kaikki kolme kierrosta. Kierrostulokset -8, -9 ja -8 oikeuttavat selvään kärkipaikkaan. Anttila lähtee finaalipäivään tuloksella -25, kuuden heiton erolla ennen Rasmus Saukkoriipeä. Saukkoriipi pelasi päivän ja koko kilpailun kuumimman kierroksen tulokseen -10. Tämä oli kisoihin rakennetulla radalla uusi rataennätys.

Niklas Anttila kertoi kierroksen jälkeisessä haastattelussa, että kierros oli hyvä, mutta sinne mahtui yksi synkempi hetki. Kaksi peräkkäistä bogia väylillä 14 ja 15 päästi takaa tulevat lähemmäksi. Saukkoriipi epäonnistui kuitenkin heti perään väylällä 16 ottaen tuplabogin ja ero venähti jälleen Anttilan eduksi.

Sunnuntain finaalipäivänä kärkikortin täydentää Kristian Kuoksa tuloksella -16 ja Pyry Joutsen tuloksella -15. SM-mitaleista kamppailee edelleen useampi kilpailija, kun Anttilan takana tilanne on hyvin tasainen.

#PelaajaTulos
1.Niklas Anttila-25
2.Rasmus Saukkoriipi-19
3.Kristian Kuoksa-16
4.Pyry Joutsen-15
Lauri Lehtinen-15
6.Miro Ryhänen-14
Nestori Tuhkanen-14
8.Väinö Mäkelä-12
Eetu Salomäki-12
10.Teemu Talikainen-11
Frisbeegolfin SM-kilpailujen top-10 finaalipäivään lähdettäessä

Naisten luokan kärki tasoittui

Silva Saarinen lähti kolmanteen kilpailupäivään viiden heiton karkumatkalta. Toisen päivän hyvään tulokseen siivitti loistava puttaaminen, mutta kolmantena päivänä ei Saarinen upottanut yhtään pidempää puttia. Kierrostuloksella +7 Saarinen onnistui kuitenkin pitämään kärkipaikan finaalipäivään lähdettäessä tuloksella +9. Kilpailun toiseksi nousi hallitseva Suomen mestari Eveliina Salonen pelaamalla +3 kierroksen.

Päivän parhaan kierroksen pelasi Heidi Laine. Kierrostuloksella +2 Laine parantelivat asemiaan finaalipäivään lähdettäessä. Kokonaistuloksella +12 Laine on kilpailun kolmantena.

Henna Blomroos pelasi kärkinelikosta heikoimman kierroksen ja putosi kierrostuloksella +8 toiselta sijalta neljänneksi. Kärkeen on matkaa kuusi heittoa. Kärkinelikko on selvällä karkumatkalla kun viidentenä oleva Olivia Kindstedt on tuloksessa +26.

Heidi Laine, Frisbeegolfin SM-kisat 2023
Heidi Laine pelasi kolmantena kilpailupäivänä naisten luokassa parhaan kierroksen. Kuva: SFL / Marika Salmi

Finaalikierrokset suorana Yle Areenassa

Molempien luokkien finaalikierrokset esitetään ilmaiseksi Yle Areenassa sekä osana Ylen SM-viikkojen tv-lähetyksiä. Tapahtumaa voi mennä seuraamaan ilmaiseksi myös paikan päälle Mukkulaan.

Naisten luokan ensimmäinen ryhmä lähtee liikkeelle sunnuntaina klo 8.45. Kärkikortti aloittaa kierroksen klo 9.30. Avoimen luokan ensimmäinen ryhmä lähtee 10.15 ja kärkikortti klo 16.00.

Tuloksia voi seurata reaaliajassa UDisc Livessä.

Uusimmat uutiset

Heidi Laineen kausi ohi polven ACL-vamman takia

Heidi Laine joutuu jättämään kisakauden kesken jo tässä vaiheessa...

Pelaajille avautuu uusi reitti Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin

Karsintajärjestelmä Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin uudistuu. Viime vuosina...

Jalkavirhe Champions Cupissa puhuttaa – kokiko Kristin Lätt oikeusmurhan? 

Champions Cupin viimeisellä kierroksella koettiin paljon keskustelua herättänyt tilanne,...

Isaac Robinson palasi Champions Cupin mestariksi

Hallitseva maailmanmestari Isaac Robinson (-26) vei viikonloppuna nimiinsä kauden...

Niklas Anttila kolmannen kisapäivän paras Majorissa – suomalaiset iskuetäisyydellä 

Suomalaiset lähtevät iskuetäisyydeltä nelipäiväisen Champions Cupin viimeiselle kierrokselle. Etenkin...

Silva Saarinen johtaa Champions Cupissa – myös avoimessa luokassa suomalaisonnistujia

Silva Saarinen heitti Champions Cupin avauspäivänä Swenson Parkin radalla...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän