KotiKilpailutChampions CupYhdysvallat taas kerran suvereeni Presidents Cupissa

Yhdysvallat taas kerran suvereeni Presidents Cupissa

Perinteinen Team USA:n ja Team Europen välinen Presidents Cup käynnisti viime yönä Champions Cup -viikon Swenson Parkissa. Kolmastoista Presidents Cup päättyi aivan kuten kaksitoista edellistä eli Yhdysvaltojen voittoon. 

Team USA otti selvän kaulan jo ensimmäisellä kierroksella, jolla heitettiin yhdeksän väylää ja kilpailtiin muita oman kortin heittäjiä vastaan. Euroopan tähtipelaajilla oli hankalaa ja kaikki omat vastustajansa onnistui päihittämään ainoastaan naisten kortissa Eveliina Salonen. Se oli kuitenkin joukkueelle laiha lohtu, sillä tilanne ennen toista kierrosta oli 17,33–10,66 Team USA:n hyväksi.

Toisella kierroksella heitettiin reikäpeliä yksi vastaan yksi. Naisten taistelupareissa Team Europesta sekä Kristin Lätt että Salonen päihittivät omat vastustajansa Holyn Handleyn sekä Ohn Scogginssin.

Avoimen luokan heittäjistä Simon Lizotte voitti Isaac Robinsonin ja Joona Heinänen tasasi pisteet Richard Wysockin kanssa, mutta loput neljä peliä päättyivät Team USA:n voittoon ja yhdysvaltalaiset veivät myös reikäpelin pistein 13,5–10,5.

Loppulukemat vuoden 2025 Presidents Cupissa kirjattiin näin ollen 30,83–21,16 Team USA:n hyväksi. Tulos ei mairittele Euroopan joukkuetta, mutta se on silti parempi kuin viime vuoden 34,5–17,5 -tappio.

Champions Cupin varsinainen yksilökilpailu pyörähtää käyntiin tänään kello 17.30 Suomen aikaa ja kilpailua voi seurata suorana Disc Golf Network -palvelusta 19.30 alkaen.

Uusimmat uutiset

Niklas Anttila jahtaa maailmanlistan ykköstä – ”Asetelmat ovat hyvät”

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin kauden päättävä Powerball Cup käynnistyi torstaina Yhdysvaltojen Virginiassa.

Silva Saarinen aloitti vahvasti DGPT-finaalissa – kärki vain heiton päässä

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin kauden huipentava Powerball Cup käynnistyi torstaina Virginiassa.

DGPT-finaalissa jaossa ennätyspotti – mukana kuusi suomalaista

Frisbeegolfin kansainvälisen Disc Golf Pro Tourin kauden huipennus nähdään 15.–18. lokakuuta Virginiassa, jossa pelataan kiertueen finaaliturnaus Powerball Cup.

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.

Niklas Anttila neljänneksi kauden viimeisessä majorissa – voitto Yhdysvaltoihin

Niklas Anttila sijoittui jaetulle neljännelle sijalle frisbeegolfin Yhdysvaltain avoimissa...

Eveliina Salonen nappasi kolmossijan Yhdysvalloissa – neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Frisbeegolfin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen jatkoi vahvoja otteitaan Yhdysvalloissa ja...