KotiUutisetShokkiuutinen: Kristin Lätt jättää kilpakentät

Shokkiuutinen: Kristin Lätt jättää kilpakentät

Viron kaksinkertainen maailmanmestari ja kaikkien aikojen parhaaksi naisfrisbeegolfariksi tituleerattu Kristin Lätt lopettaa frisbeegolfin – ainakin yli vuodeksi.

Lätt ilmoitti Instagramissaan tekemässä julkaisussaan, että hän ei aio enää osallistua kilpailuihin tänä vuonna eikä myöskään. Ilmoituksen päätteeksi hän kertoi, että hän ei ole tehnyt lopullisia päätöksiä tulevien vuosien osalta. Samaisessa julkaisussa hän kertoo, kuinka hän aikoo toimia jatkossakin frisbeegolfin parissa esimerkiksi järjestämällä tapahtumia.

Virolainen kertoo, että hän kärsi jo sisäisestä konfliktista ennen kauden alkua ja hänen harkinneen pitkään kisaamista. Lättillä oli lopulta vaikea kesä, jota väritti loukkaantumiset, ahdistuneisuus ja niistä aiheutuneet mentaaliset vaikeudet kilpakentillä.

Lättin ilmoitus on kova kolaus virolaiselle frisbeegolfille. Tallinnassa järjestetään MM-kilpailut vuonna 2029, joiden markkinointi nojautuu pitkälti Lättiin, joka on yksi Viron suosituimmista ja seuratuimmista urheiljoista.

Katso Kristin Lättin julkaisu alta:

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...