KotiUutisetMiro Ryhänen sopimukseen Discmanian kanssa

Miro Ryhänen sopimukseen Discmanian kanssa

Viime vuoden kehittynein frisbeegolfaaja Miro Ryhänen on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Discmanian kanssa. Miro Ryhänen on Suomen parhaiden pelaajien listalla sijalla kuusi.

“Hyvä fiilis sopparista”, Ryhänen kertoo Frisbeegolfmedialle. “Ensimmäinen sopimus itselleni ja vuoden soppari on hyvä. Tämä on vasta alkua.”

Ryhänen pelasi hurjan viime kauden. Hän nousi Suomen ranking-listalla sijalta 173 peräti TOP10-joukkoon. Hän nosti PDGA-ratingiaan lukemaan 1018 (vuoden alussa 972). Lisäksi hän oli viime vuonna sensaatiomaisesti Suomen toiseksi eniten palkintorahaa tienannut suomalaismies Niklas Anttilan jälkeen – ennen Väinö Mäkelää. Ryhänen nettosi viime kaudella noin 19 500 euroa palkintorahoina.

Tällä kaudella lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, kun Ryhänen ei lähde enää täysin tuntemattomana haastajana kauteen. “En koe, että minulla olisi enemmän paineita. Tai jos niitä tulee, niin hyvä vaan”, Ryhänen kertoo itsevarmasti. “Yritän keskittyä nyt joka päivä treenaamiseen. Uskon, että se auttaa pelaamaan kisoissa mahdollisimman hyvin.”

Ryhänen kisaa kaudella 2024 pääosin Euroopassa.

Lue myös: Frisbeegolfareiden pelaajasopimukset vuonna 2024

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...