Koti Uutiset Kilpailut Sieravuori Challenge starttaa tänään – jaossa kaksi USDGC-paikkaa

Sieravuori Challenge starttaa tänään – jaossa kaksi USDGC-paikkaa

Lauri Lehtinen, SM-kisat 2025.
Lauri Lehtinen on yksi Sieravuori Challengen ennakkosuosikeista. Kuva: Niko Liljalahti / Kippis.
Mainos

Sieravuori Challenge pelataan tänä viikonloppuna Eurassa ja vaikka aivan Suomen terävin kärki puuttuu, mukana on paljon kotimaisia huippupelaajia. Panosta riittää etenkin niillä avoimen luokan heittäjillä, jotka edelleen havittelevat pelioikeutta frisbeegolfin Yhdysvaltain mestaruuskilpailuihin – jaossa Sieravuorella on kisoihin kaksi paikkaa.

Moni Suomen huippu yhä vailla USDGC-paikkaa

Avoimessa luokassa taso on Sieravuorella kova. Mukana ovat muun muassa tuore SM-pronssimitalisti Lauri Lehtinen sekä MM-kisoissa loistavasti esiintyneet Pyry Joutsen ja Lenni Kemppainen. Kolmikko on jo kymmenen muun suomalaispelaajan tavoin onnistunut varaamaan paikkansa Yhdysvaltain mestaruuskisoihin. 

Sen sijaan muun muassa Onni Ruusunen sekä vuoden 2024 suomenmestari Teemu Talikainen ovat yhä himoittua kisalippua vailla. Myöskään viime USDGC:ssä säväyttänyt 18-vuotias Eetu Tuominen ei ole vielä onnistunut uusimaan kisapaikkaansa.

Yhdysvaltain mestaruusturnauksessa on perinteisesti ollut jaossa paljon palkintorahaa ja kiertuepisteitä. Kyseessä on major-statuksen kilpailu, minne lajin huippupelaajat luonnollisesti tähtäävät.

Sieravuorella USDGC-paikkaan ei välttämättä vaadita palkintokoroke sijoitusta – riittää, että kuuluu kahteen parhaaseen pelaajaan niiden joukossa, joilta kisalippu vielä puuttuu.

Naisten luokassa ykkösnyrkki puuttuu

Sieravuorella ei nähdä Suomen kaikista parhaita naispelaajia, mutta mukana ovat muun muassa kotimaan kisoissa meritoituneet Netta Leppäaho ja Olivia Kindstedt. Heitä haastaa esimerkiksi tällä kaudella jopa major-kisaa johtanut latvialainen Sintija Klezberga.

Sieravuori Challenge on osa Euroopan Q-Series -kiertuetta, joka tarjoaa tällä kaudella eurooppalaisille pelaajille uuden reitin ansaita pelioikeus frisbeegolfin ammattilaiskiertueelle kaudelle 2026.

Turnauksen tuloksia voi seurata reaaliajassa täältä.

Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version