KotiKilpailutProdigy Disc Pro TourSalamointi keskeytti jälleen kisan Tampereella - ennakkosuosikit kärjessä

Salamointi keskeytti jälleen kisan Tampereella – ennakkosuosikit kärjessä

Lauri Lehtinen ja Joona Heinänen jakavat kärkisijaa Tampereen frisbeegolfkeskuksella pelattavassa Prodigy Disc Pro Tourin osakilpailussa. Kaksikko lähtee finaalikierrokselle tuloksesta -15.

Lehtinen pelasi avauskierroksella hurjan -10 kierrostuloksen. Toisella kierroksella vauhti hidastui hieman edellispäivästä. “Viisi alle ei oo kyllä mikään kovin hyvä täällä. Pari inhottavaa bogeyta, joista ois ihan hyvin voinu saada birdien. Sit se ois ollu se ysi, eli aika lähellä samaa kuin eilen”, Lauri Lehtinen analysoi toista kierrostaan. “Kolmella johdin tähän päivään lähtiessä ja nyt ollaan tasoissa. Tietenkin niin oisin toivonu, että vähintään se kolme ois säilytetty huomiselle. Hyvä, että saadaan huomiselle vielä tiukka päivä.”

Joona Heinänen sen sijaan oli paremmalla pelipäällä lauantaina. Hän on monesti onnistunut Tampereen frisbeegolfkeskuksella erinomaisesti.

“Tykkään radasta tosi paljon. Se tietenkin aina helpottaa sitä pelaamista. Sitten musta tuntuu, että täällä on aina itelle sopivia heittoja”, Joona Heinänen kertoi kierroksen jälkeen. Hän lähtee haastamaan Lehtistä hyvillä mielin: “Eiköhän me saada hyvä taistelu aikaiseksi. Tuskin malta odottaa, että tulee huominen päivä ja päästään pelaamaan taas.”

Kärkikortissa nähdään Lehtisen ja Heinäsen lisäksi Kristian Kuoksa (-12) ja Onni Arminen (-9).

Kisassa riitti jälleen dramatiikkaa, kun toinen kierros jouduttiin jälleen keskeyttämään ukkosen vuoksi. Myös avauskierroksen pelit jäivät kesken naisten luokan osalta – osa naisista aloitti päivänsä jo aikaisin aamulla pelaamalla avauskierroksen loppuun.

Finaalikierros pelataan sunnuntaina klo 16.30 alkaen. Kilpailua voi seurata ilmaiseksi paikan päällä Tampereen frisbeegolfkeskuksella.

Uusimmat uutiset

Aloittelijan frisbeegolfvarusteet: kiekkopaketti, laukku ja perusteet budjetilla

Frisbeegolf on kasvanut valtavasti Suomessa viime vuosina, ja moni...

Silva Saarinen noussut fanien suosikiksi vuosittaisessa fanikyselyssä

Yhdysvaltalaisen Ultiworld Disc Golfin vuosittaisen 2025 Fandom Survey -kysely...

Vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat järjestetään Hämeenlinnassa

Suomen frisbeegolfliitto on myöntänyt vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat Hämeenlinnalle....

Calvin Heimburg ja Holyn Handley voittivat kiertueet ja jättipotit

Disc Golf Pro Tour kausi 2025 päätettiin Virginiassa kiertuefinaaliin....

Kysely: Kiinnostaisiko sinua lähteä juhannuksena 2026 Tallinnaan kannustamaan suomalaisia?

European Disc Golf Festival on vuonna 2026 ainoa Euroopassa...

Anthony Barela vei Yhdysvaltain mestaruuden – Anttila nousi viidenneksi

Anthony Barela on Yhdysvaltain mestari. Arizonasta kotoisin oleva Barela...

1 KOMMENTTI

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän