KotiKilpailutProdigy Disc Pro TourLehtinen ja Karppinen voittivat Prodigy Disc Pro Tourin

Lehtinen ja Karppinen voittivat Prodigy Disc Pro Tourin

Suomen kansallinen ammattilaiskiertue Prodigy Disc Pro Tour päättyi viikonloppuna Tampereella pelattuun kiertuefinaaliin. Lauri Lehtinen ja Jenni Karppinen selvisivät voittajina Prodigy Disc Pro Tourista. Tampereen osakilpailun voittivat Eetu Salomäki ja Jenna Hirsimäki.

Salomäki kellisti Sentterin

Yksi Suomen vaikeimmista radoista, Tampereen frisbeegolfkeskus, haastoi Suomen kärkinimet viime viikonloppuna. Kisa pelattiin Sentterin Major-layoutilla, joka oli ensimmäistä kertaa täydessä kisamitassaan. Useat kestomenestyjät olivat vaikeuksissa pitkillä ja vaativilla väylillä. Avoimessa luokassa parhaiten selviytyi Eetu Salomäki, joka otti kahden kierroksen jälkeen selvän johdon. Hän onnistui välttämään kolmannella kierroksella isoimmat virheet tuulisessa säässä, joka riitti tulokseen -13 ja voittoon.

Jaetulla toisella sijalla tuloksessa -9 olivat Joona Heinänen, Onni Arminen, Teemu Lampainen ja Miro Ryhänen.

Jenna Hirsimäki nappasi tiukan voiton Jenni Karppisesta yhden heiton turvin. Erittäin vaikea kenttä teki naisten kilpailusta hyvin raastavan. Kaksikon lopputulokset +33 ja +34 kertovat riittävästi siitä, kuinka haasteellinen layout oli naisten luokalle.

PDPT:lle uudet kiertuevoittajat

Lauri Lehtinen voitti selvästi PDPT:n kokonaiskilpailun, vaikka hänelle ei tullut nappionnistumista Sentterillä. Toiseksi kokonaiskisassa tuli Ville Ahokas ja kolmanneksi Teemu Lampainen.

Naisissa Jenni Karppinen kiilasi Jenna Hirsimäen ja Olivia Kindstedtin ohi kärkeen kokonaiskilpailussa.

Lehtinen ja Karppinen saavat myöhemmin julkistettavat bonukset kokonaiskilpailun voitosta. Molemmille PDPT kokonaiskilpailun voitto oli ensimmäinen.

Uusimmat uutiset

Niklas Anttila takoi kovan tuloksen – Gannon Buhr vastasi tylysti

Niklas Anttila heitti erinomaisen toisen kierroksen frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaalissa Virginiassa.

Silva Saarinen pelasi huippukierroksen ja nousi kiertuefinaalin kärkeen

Silva Saarinen nousi huippukierroksen ansiosta Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaalin kärkeen Yhdysvalloissa.

Niklas Anttila jahtaa maailmanlistan ykköstä – ”Asetelmat ovat hyvät”

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin kauden päättävä Powerball Cup käynnistyi torstaina Yhdysvaltojen Virginiassa.

Silva Saarinen aloitti vahvasti DGPT-finaalissa – kärki vain heiton päässä

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin kauden huipentava Powerball Cup käynnistyi torstaina Virginiassa.

DGPT-finaalissa jaossa ennätyspotti – mukana kuusi suomalaista

Frisbeegolfin kansainvälisen Disc Golf Pro Tourin kauden huipennus nähdään 15.–18. lokakuuta Virginiassa, jossa pelataan kiertueen finaaliturnaus Powerball Cup.

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.