KotiKilpailutPDGA Euro TourLaine ja Jensen johdossa Åland Openin ensimmäisen päivän jälkeen

Laine ja Jensen johdossa Åland Openin ensimmäisen päivän jälkeen

Åland Openin ensimmäinen päivä taputeltiin naisten luokassa suomalaismerkeissä, kun paalupaikan nappasi Heidi Laine tuloksella -5. Miesten luokassa johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen on Hjalte Jensen tuloksella -10. Avoimen luokan parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Miro Ryhänen, joka pelasi ensimmäiseltä kierrokselta tuloksen -9.

Laineen vahva lopetus avain johtoon, Saarisella epätasainen kierros

Naisten luokassa annettiin huomiselle todellinen myrskyvaroitus, kun Heidi Laine lopetti kierroksensa jämäkästi. Viimeiseen kuuteen väylään viisi birdietä takasi Laineelle kolmen heiton johdon seuraavaksi tulevaan Silva Saariseen (-2). Saarisen hyvästä kolmen birdien aloituksesta huolimatta hänellä oli vaikeuksia päästä käyntiin pelaten loput 15 väylää yhden yli parin.

Saarinen lähtee kirittämään Lainetta huomenna kärkikorttiin ruotsalaisen Hanna Janssonin (+2) ja norjalaisen Ida Emilie Nessen (+3) kanssa. Nähtäväksi jää, onko viikonlopusta tulossa suomalaiskaksikon taisto vai onnistuuko joku horjuttamaan kahden kylmähermoisen eurooppalaisen peliä.

Jensen kärjessä, suomalaisilla parantamisen varaa

Huomiseen toiseen päivään lähdettäessä, paalupaikalta avoimessa luokassa lähtee tanskalainen Hjalte Jensen -10 tuloksella. Tasainen kierros nähtiin myös kilpailun amerikkalaisilta. Huomiseen kärkikorttiin itsensä pelasivat Eagle McMahon ja Scott Stokely tuloksella -9. Neljäntenä mukaan viimeiseen ryhmään huomiselle lähtee samalla tuloksella, parhaan suorituksen suomalaisista tehnyt Miro Ryhänen.

Hjalte Jensen pelasi avoimessa luokassa itsensä “tuplamiinuksille” ja lähtee huomiselle kierrokselle tuloksesta -10. Kuva: PDGA Euro Tour

Muutoin PDGA Euro Tourin osakilpailun ensimmäinen päivä tuotti suomalaisille haasteita. Ryhäsen jälkeen ensimmäiset suomalaisnimet nähdään kolmannessa kortissa, johon Oskari Vikström ja Matias Kanniainen ylsivät tuloksella -7. Huomiseen lähdettäessä kuitenkin parhaan kolmenkymmenen joukosta löytyy tukku suomalaisväriä. Kolmen heiton sisällä, tuloksissa -4, -5 ja -6, on peräti 12 suomalaista. Mielenkiintoisena nostona näistä suomalaiskorteista on 15:20 pelaamaan lähtevä ryhmä. Neljän suomalaisen tähdittämä heittue on “young star”- tyylinen ryhmä, jossa tasatuloksessa -6 ovat tänä vuonna läpimurtoaan jatkaneet Onni Arminen, Pekka Hyvönen, Teemu Lampainen ja Elias Luukkonen.

Toisen kierroksen seuraaminen

MPOFPO
Hjalte Jensen (-10)Heidi Laine (-5)
Scott Stokely (-9)Silva Saarinen (-2)
Eagle McMahon (-9)Hanna Jansson (+2)
Miro Ryhänen (-9)Ida Emilie Nesse (+3)
Kärkikortit toiselle kierrokselle

Kilpailua voi seurata livenä Disc Golf Network -palvelusta, jossa naisten luokan lähetys alkaa päivittäin kello 10.00 ja avoimen luokan lähetys kello 16.00.

Kilpailusta tulee myös jälkilähetykset YouTubeen, kun MDG Media tuottaa videot molempien luokkien ensimmäisestä videokortista (Feature Card / Lead Card).

Live-tuloksia on mahdollista seurata UDisc Live-palvelusta, josta näkee myös pelaajien lähtöajat.

Uusimmat uutiset

Disc Golf Pro Tour jatkuu Yhdysvalloissa – Paul Ulibarrilla loistava avauspäivä

Northwest Disc Golf Championship käynnistyi eilen Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa....

Virolainen Mauri Villmann historialliseen voittoon Tšekissä

Viron Mauri Villmann voitti Tsekin Disc Golf Pro Tourin...

Peräti kuusi suomalaismiestä kymmenen parhaan joukossa Konopiště Openissa

Disc Golf Pro Tourin ensimmäinen Euroopan etappi, Konopiště Open,...

Frisbeegolfradan väyläopaste – näin suunnittelet toimivan opasteen

Frisbeegolfradan väyläopaste ei ole vain väylän numero tai koristeellinen...

Anthony Barela nappasi kauden avausvoittonsa – Anttila jäi kauas kärjestä

Anthony Barela voitti viikonloppuna Washingtonissa pelatun Cascade Challengen. Voitto...

Niklas Anttila puolustaa viikonloppuna Cascade Challengen voittoa

Disc Golf Pro Tour jatkuu tällä viikolla, kun Discraftin...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän