KotiKilpailutPDGA Euro TourKarppinen ja Tuhkanen kauden avausvoittoihin Euro Tourilla Sieravuoressa

Karppinen ja Tuhkanen kauden avausvoittoihin Euro Tourilla Sieravuoressa

Viikonloppuna kilpailtiin jo yhdeksäs Euro Tourin osakilpailu Sieravuori Challenge. Kilpailuissa oli kovat panokset kun reilun 20 000€ kokonaispalkintopotin lisäksi jaossa oli arvokkaita paikkoja tuleviin Major-kilpailuihin.

Jenni Karppinen voitti naisten luokan ja Nestori Tuhkanen avoimen luokan. Molemmat ottivat kauden avausvoittonsa ja kuittasivat voitoistaan palkintorahojen lisäksi myös paikat ensi keväänä pelattavaan Champions Cupiin. Jaossa oli myös kaksi paikkaa tämän syksyn Yhdysvaltojen mestaruuskilpailuihin (USDGC).

Karppinen ylivoimainen naisten luokassa

Jenni Karppinen lähti kilpailuun selkeästi korkeimmalla ratingilla ja pystyi lunastamaan odotukset. Kokonaistuloksella +13 eroa kertyi toiseksi sijoitteneeseen Saara Benlamineen 11 heittoa. Kolmanneksi sijoittui Anni Mäkelä tuloksella +32.

Voitto oli Karppiselle tämän kauden ensimmäinen. Karppinen on ottanut useita hyviä sijoituksia tämän vuoden ammattilaiskiertueilla, mutta voitto on karttanut häntä. Sieravuoren voitolla Karppinen nousi Euro Tourin kokonaispisteissä Silva Saarisen ohi.

Nestori Tuhkasella uran rahakkain kilpailu

Nestori Tuhkanen pelasi tasaiset kolme kierrosta (-10, -10, -10) ja se riitti voittoon. Voitto oli Tuhkaselle kauden ensimmäinen ja selkeästi uran isoin. Tuhkanen kuittaa voitostaan ensi kevään Champions Cupin kisapaikan lisäksi mukavat 3000 euroa.

Toiseksi avoimen luokan kilpailussa sijoittui tuore EM-pronssimitalisti Joona Heinänen (-28). Palkintopallin täydentää Mikael Häme tuloksella -25. Kolmanneksi sijoittunt Häme ja viidenneksi sijoittunut Severi Saviniemi kuittasivat kilpailussa jaossa olleet USDGC-paikat. Edellä olevilla pelaajilla oli jo paikat lunastettuna kauden aiemmista kilpailuista.

Kaikki tulokset on nähtävissä täällä.

Euro Tour jatkuu syyskuussa Latviassa

Euro Touria on jäljellä enää yksi osakilpailu ja finaalitapahtuma. Kiertue jatkuu 9Hill Openilla Latviassa 15.-17.9.2023. PDGA Euro Tour huipentuu lokakuussa Espanjassa pelattavassa finaalitapahtumassa. Päätöstapahtumaan kutsutaan kiertueella parhaiten menestyneet urheilijat.

Uusimmat uutiset

Heidi Laineen kausi ohi polven ACL-vamman takia

Heidi Laine joutuu jättämään kisakauden kesken jo tässä vaiheessa...

Pelaajille avautuu uusi reitti Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin

Karsintajärjestelmä Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin uudistuu. Viime vuosina...

Jalkavirhe Champions Cupissa puhuttaa – kokiko Kristin Lätt oikeusmurhan? 

Champions Cupin viimeisellä kierroksella koettiin paljon keskustelua herättänyt tilanne,...

Isaac Robinson palasi Champions Cupin mestariksi

Hallitseva maailmanmestari Isaac Robinson (-26) vei viikonloppuna nimiinsä kauden...

Niklas Anttila kolmannen kisapäivän paras Majorissa – suomalaiset iskuetäisyydellä 

Suomalaiset lähtevät iskuetäisyydeltä nelipäiväisen Champions Cupin viimeiselle kierrokselle. Etenkin...

Silva Saarinen johtaa Champions Cupissa – myös avoimessa luokassa suomalaisonnistujia

Silva Saarinen heitti Champions Cupin avauspäivänä Swenson Parkin radalla...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän