KotiUutisetKilpailutNaisten Major käynnistyi rikkonaisesti Utahissa – Saarinen kärkikahinoissa

Naisten Major käynnistyi rikkonaisesti Utahissa – Saarinen kärkikahinoissa

Suomen kärkinaiset taistelevat Utahissa tänä viikonloppuna Yhdysvaltojen mestaruudesta. Kilpailu on naispelaajien kauden kolmas Major-turnaus.

Suomalaisista mukana on kärkinelikkomme: Heidi Laine, Henna Blomroos, Silva Saarinen ja puolustava mestari Eveliina Salonen.

Torstaina alkanut kilpailu sai haastavan alun. Avauskierros jouduttiin keskeyttämään kahdesti.

Esimerkiksi Saarinen ja Salonen pelasivat perjantaina lähes kaksi täyttä kierrosta. Ensimmäinen kierros jatkui paikallista aikaa klo 7.30 aamulla, ja toinen kierros alkoi lyhyen ruokatauon jälkeen klo 13.

Kahden kierroksen jälkeen kisaa johtaa yhdysvaltalainen Ohn Scoggins tuloksella -23. Jahtaajan paikalla on Saarinen, joka on niin ikään pelannut loistavasti mutta on peräti kahdeksan heittoa jäljessä tuloksessa -15.

Salonen on jaetulla viidennellä sijalla tuloksella -13.

Scoggins on jyrännyt kaksi ensimmäistä kierrosta äärimmäisen kovalla tasolla. Avauskierros toi 1032 ratingin ja perjantain kierros peräti 1037.

Yhdysvaltalainen voisi ikänsä puolesta pelata myös Masters-luokassa eli yli 40-vuotiaiden sarjassa.

FPO – Tilanne kahden kierroksen jälkeen
SIJAPELAAJATULOS
1🇺🇸 Ohn Scoggins-23
2🇫🇮 Silva Saarinen-15
T3🇺🇸 Missy Gannon-14
T3🇺🇸 Ella Hansen-14
T5🇺🇸 Dani K. Hart-13
T5🇺🇸 Addison Woodard-13
T5🇫🇮 Eveliina Salonen-13
···  
15🇫🇮 Heidi Laine-8
T17🇫🇮 Henna Blomroos-6

Kolmas kierros pelataan lauantaina. Kierroksia aikaistettiin ukkoskuurojen vuoksi.

FPO – Suomalaisten ja kärkikortin lähtöajat, 3. kierros
PELAAJALÄHTÖAIKA (Suomen aikaa)
🇺🇸 Ohn Scoggins22.00
🇫🇮 Silva Saarinen22.00
🇺🇸 Missy Gannon22.00
🇺🇸 Ella Hansen22.00
🇫🇮 Eveliina Salonen21.45
··· 
🇫🇮 Heidi Laine21.19
🇫🇮 Henna Blomroos21.07

Lähetys alkaa klo 21.45 Suomen aikaa Disc Golf Networkissä. Tuloksia voi seurata PDGA Livessä.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.

Frisbeegolfkauden parhaat pelaajat palkitaan – fanit pääsevät vaikuttamaan

Disc Golf Pro Tour palkitsee kauden 2026 aikana edukseen erottuneet pelaajat erikoispalkinnoilla.