KotiKilpailutMM-kisatNiklas Anttila taistelee maailmanmestaruudesta – nousi jo toiseksi

Niklas Anttila taistelee maailmanmestaruudesta – nousi jo toiseksi

Avoimen luokan kolmas MM-kisakierros saatiin tällä kertaa pelattua ilman sääkeskeytyksiä ja Tampereella nähtiin eilisen tavoin todella kovia tuloksia. Yksi päivän parhaista oli Niklas Anttila, johon kotiyleisön paineet eivät selvästi vaikuta sitten yhtään.

Anttila tykitti eilen hurjan -10 -kierroksen ja pystyi tänään lähes samaan. Miehen tuloskorttiin kirjattiin kahdeksan birdietä eikä ainuttakaan bogey-tulosta. 

Anttila (-25) nousi kierroksen lopussa parhaimmillaan tasoihin kisaa johtavan Ezra Aderholdin (-26) kanssa. Eroa kaksikon välillä on ennen viikonloppua vain yksi heitto. Kärkikolmikon täydentää maailman ykköspelaaja Gannon Buhr (-24).

Monet muutkin suomalaiset parantelivat asemiaan perjantaina. Daniel Davidsson (-14) pelasi Anttilan tavoin kierroksen kahdeksan alle par:in ja nousi tuloslistalla jo 20 parhaan joukkoon. Myös Pyry Joutsen (-16) ja Lauri Lehtinen (-15) heittivät hyvin ja molemmat voivat vielä nappionnistumisilla nousta viikonloppuna taistelemaan MM-mitaleista.

Maailmanhuiput heittävät huomenna Nokialla. Kisoja on mahdollista tulla paikan päälle seuraamaan ilmaiseksi.

Kaikki perjantain tulokset näet täältä.

Uusimmat uutiset

Hurja suomalaistaisto – Salonen ryösti voiton jatkoväylällä

Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Kansas City Wide Openissa...

Tässä on maailman 100 parasta rataa – neljä Suomesta

Maailman suurin tuloskirjaussovellus Udisc julkaisi maailman 100 parasta frisbeegolfrataa...

Henna Blomroos jälleen kiinni voitossa – johtaa viidellä heitolla

Henna Blomroos on taas kiinni Disc Golf Pro Tourin...

Suomalaisnaiset iskussa – kolme naista viiden parhaan joukossa

Suomalaisnaiset ovat taas mukana voittotaistelussa perjantaina alkaneessa Disc Golf...

Seppo Paju ryhtyy Discraftin Euroopan tiimin kapteeniksi

Entinen frisbeegolfammattilainen ja nykyinen frisbeegolfvaikuttaja Seppo Paju ilmoitti ryhtyneensä...

Gannon Buhr jyräsi jälleen voittoon – jahtaa ennätystä

Disc Golf Pro Tourilla viikonloppuna kilpailtu Jonesboro Open oli...