KotiKilpailutMM-kisatIida Lehtomäki MM-kisojen kärkeen – suomalaisnaiset loistavissa asemissa

Iida Lehtomäki MM-kisojen kärkeen – suomalaisnaiset loistavissa asemissa

Frisbeegolfin MM-kilpailujen kolmas kisapäivä sujui suomalaisnaisten osalta jälleen erinomaisesti. Kymmenen parhaan joukkoon mahtuu ennen viikonloppua peräti neljä suomalaisnaista.

15-vuotias Iida Lehtomäki jatkoi loistavaa heittämistä ja vastasi koko päivän parhaasta kierroksesta Tampereella. Lehtomäki (-10) nappasi ensimmäiseltä kuudelta väylältä upeasti viisi birdietä ja lopulta kierrostulos -4 nosti hänet MM-kisojen jaetulle kärkipaikalle.

Lehtomäen mietteet päivän kierroksesta voi katsoa Frisbeegolfmedian Instagramista.

Suomalaiset esiintyneet vahvasti kotikisoissa

Lehtomäen kanssa johtopaikkaa jakaa tällä hetkellä Yhdysvaltojen Ohn Scoggins (-10), mutta seuraavat kaksi sijaa täyttävät suomalaisheittäjät. 

Kolmannella sijalla oleva Henna Blomroos (-8) oli lähellä nousta viimeisellä väylällä kärjen kanssa tasoihin, mutta birdie-putti meni niukasti ohi ja kiekko vieri harmillisesti kauas korista. Blomroos on kuitenkin hyvissä asemissa ennen kahta viimeistä kierrosta. 

Huomisen kärkikortin täydentää Silva Saarinen (-6). Myös hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen (E) onnistui perjantaiaamun kierroksella hyvin ja pitää tällä hetkellä hallussaan MM-kisojen seitsemättä sijaa.

Naisten luokan parhaat kisaavat huomenna lauantaina Nokialla.

Kaikki MM-kisojen tulokset on nähtävissä täällä.

Uusimmat uutiset

Hurja suomalaistaisto – Salonen ryösti voiton jatkoväylällä

Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Kansas City Wide Openissa...

Tässä on maailman 100 parasta rataa – neljä Suomesta

Maailman suurin tuloskirjaussovellus Udisc julkaisi maailman 100 parasta frisbeegolfrataa...

Henna Blomroos jälleen kiinni voitossa – johtaa viidellä heitolla

Henna Blomroos on taas kiinni Disc Golf Pro Tourin...

Suomalaisnaiset iskussa – kolme naista viiden parhaan joukossa

Suomalaisnaiset ovat taas mukana voittotaistelussa perjantaina alkaneessa Disc Golf...

Seppo Paju ryhtyy Discraftin Euroopan tiimin kapteeniksi

Entinen frisbeegolfammattilainen ja nykyinen frisbeegolfvaikuttaja Seppo Paju ilmoitti ryhtyneensä...

Gannon Buhr jyräsi jälleen voittoon – jahtaa ennätystä

Disc Golf Pro Tourilla viikonloppuna kilpailtu Jonesboro Open oli...