KotiKilpailutMM-kisatIida Lehtomäki johtaa edelleen MM-kisoja – edessä huikea päätöskierros

Iida Lehtomäki johtaa edelleen MM-kisoja – edessä huikea päätöskierros

Vasta 15-vuotias Iida Lehtomäki johtaa frisbeegolfin MM-kilpailuja ennen huomista päätöspäivää. Mestaruus tekisi Lehtomäestä kaikkien aikojen nuorimman frisbeegolfin maailmanmestarin. Tilanne naisten luokassa on muutenkin suomalaisten näkökulmasta todella herkullinen: kärkikortissa maailmanmestaruudesta taistelemaan lähtee huomenna kolme suomalaisheittäjää.

Lauantaina Nokialla näytti pitkään siltä, että Iida Lehtomäki pääsisi viimeiselle kierrokselle suorastaan ylivoimaisessa johdossa. Lehtomäki lähti päivään tasoissa Ohn Scogginsin kanssa, mutta samaan aikaan kun Scogginsilla oli haasteita, Lehtomäellä tuntui onnistuvan kaikki. Parhaimmillaan eroa Lehtomäen ja muiden välillä oli jopa 12 heittoa.

Kaikki kuitenkin muuttui 16. väylällä. Lehtomäki heitti useamman heiton koria ympäröivään saaren ohi ja tästä rankaistiin: tuloskorttiin kirjattiin väylältä +8. Toiseksi noussut Henna Blomroos heitti sen sijaan samalle väylälle komean eaglen ja kuroi näin ollen hetkessä kymmenen heittoa eroa kiinni.

Lehtomäki (-9) lähtee päätöskierrokselle heiton Blomroosin (-8) edellä. Ohn Scoggins (-5) on kolmantena ja viimeisen paikan kärkikortissa nappaa kuin nappaakin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen (-3), joka on parannellut asemiaan tasaisesti vaikean avauskierroksen jälkeen.

Frisbeegolfin MM-kisat huipentuvat huomenna Nokialla. Kisoja on mahdollista tulla seuraamaan ilmaiseksi ja edessä on historiallinen päätöspäivä – suomalaispelaajilla on edelleen loistavat mahdollisuudet maailmanmestaruuteen molemmissa luokissa.

Uusimmat uutiset

Champions Cupissa ennennäkemätön suomalaisalku – yhteensä kolme suomalaista kärjessä!

Frisbeegolfkauden 2026 ensimmäinen Major, Champions Cup, alkoi vahvalla suomalaisten...

Kauden ensimmäinen Major alkaa torstaina – kolme suomalaista videokorteissa

PDGA Champions Cup 2026 alkaa torstaina Virginiassa Yhdysvalloissa. Vuoden...

Gannon Buhr jyräsi ylivoimaiseen voittoon – jahtaa ennätystä

Viikonlopun Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Queen City Classic...

Suomalaisheittäjillä hidas alku – Anttila ja Saarinen suomalaisten kärkinimet

Disc Golf Pro Tour-kauden kolmas kilpailu on käynnissä Charlottessa...

Suomalaistähdet palaavat kisakentille – Queen City Classic alkaa perjantaina Charlottessa

Disc Golf Pro Tourin kausi jatkuu viikonloppuna, kun Pohjois-Carolina...

Koe European Open Tallinnassa – järjestäjän matkapaketit suomalaisille

Suomalaisille frisbeegolffaneille European Open on aina ollut yksi lajin...