KotiKilpailutMM-kisatGannon Buhr juhlii maailmanmestaruutta – Niklas Anttilalle MM-pronssia

Gannon Buhr juhlii maailmanmestaruutta – Niklas Anttilalle MM-pronssia

Gannon Buhr on voittanut Nokialla frisbeegolfin avoimen luokan maailmanmestaruuden. Buhr lähti päätöskierrokselle paalupaikalta ja pystyi säilyttämään johtonsa läpi kierroksen. Maailmanmestaruus on Buhrille uran ensimmäinen.

Maailman ykköspelaaja Buhr (-43) lähti MM-kisoihin kenties suurimpana ennakkosuosikkina. Hän pysytteli kärjen tuntumassa avauspäivästä lähtien ja kesti paineet – kahtena viimeisenä kisapäivänä mies ei epäonnistunut yhdessäkään ykkösringin putissa.

Helpolla voitto ei kuitenkaan irronnut. Jahtikortissa sunnuntain kierrokselle lähteneet Aaron Gossage ja Niklas Anttila olivat molemmat pelipäällä. Kaksitoista alle par:in sunnuntaina pelannut Anttila nousi parhaimmillaan heiton päähän kärkipaikasta, mutta viimeisen väylän bogey vei lopulta hänen mahdollisuutensa voittaa. Gossage pisti vielä paremmaksi ja pelasi kierroksen lopulta tulokseen -13. Tämä ei aivan riittänyt: Gossage (-42) hävisi Buhrille heitolla ja juhlii MM-hopeaa. Anttila (-41) nappasi kotiyleisön edessä pronssimitalin.

Suomalaispelaajista erinomaisesti onnistui myös ennen kaikkea Pyry Joutsen (-30), joka jakoi lopulta MM-kisojen kahdeksatta sijaa. Lenni Kemppainen (-27) yllätti positiivisesti ja ylsi kahdenkymmenen parhaan joukkoon, samoin Lauri Lehtinen (-25).

Päätöspäivänä Nokialle löysi valtava määrä ihmisiä ja yleisö kannusti pelaajia äänekkäästi loppuun saakka.

Kaikki päivän tulokset löytyvät PDGA Live -palvelusta.

Uusimmat uutiset

Champions Cupissa ennennäkemätön suomalaisalku – yhteensä kolme suomalaista kärjessä!

Frisbeegolfkauden 2026 ensimmäinen Major, Champions Cup, alkoi vahvalla suomalaisten...

Kauden ensimmäinen Major alkaa torstaina – kolme suomalaista videokorteissa

PDGA Champions Cup 2026 alkaa torstaina Virginiassa Yhdysvalloissa. Vuoden...

Gannon Buhr jyräsi ylivoimaiseen voittoon – jahtaa ennätystä

Viikonlopun Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Queen City Classic...

Suomalaisheittäjillä hidas alku – Anttila ja Saarinen suomalaisten kärkinimet

Disc Golf Pro Tour-kauden kolmas kilpailu on käynnissä Charlottessa...

Suomalaistähdet palaavat kisakentille – Queen City Classic alkaa perjantaina Charlottessa

Disc Golf Pro Tourin kausi jatkuu viikonloppuna, kun Pohjois-Carolina...

Koe European Open Tallinnassa – järjestäjän matkapaketit suomalaisille

Suomalaisille frisbeegolffaneille European Open on aina ollut yksi lajin...