KotiUutisetKilpailutEveliina Salonen taistelee sunnuntaina historiallisesta frisbeegolfin maailmanmestaruudesta

Eveliina Salonen taistelee sunnuntaina historiallisesta frisbeegolfin maailmanmestaruudesta

Eveliina Salonen piti itsensä voittotaistelussa frisbeegolfin MM-kisoissa. Hän tippui kärkipaikalta toiseksi, mutta vain yhden heiton päähän.

Kilpailua johtaa Holyn Handley tuloksella -20. Salonen on toisena tuloksella -19.

Neljäs kierros oli Pirkkalassa asuvalle Saloselle vaikea. Hän tipahti välittömästi kolmen heiton päähän Handleystä. Salonen löysi kuitenkin jutun juonen ja roikkui yhdysvaltalaisen mukana.

“Vähän yllättää, että oon silti vaan yhden heiton päässä, koska tuntu, että tolla kierroksella ei kauheen montaa hyvää heittoa tai hyvää puttia ollut”, Eveliina Salonen kertoi huojentuneena Frisbeegolfmedialle. “Ihan tyytyväinen siihen, niin huomenna pääsee sit pelaan vähän paremmin.”

Salonen kertoi myös, että peli tuntui huonolta, eikä hän pystynyt tuttuun rentoon heittämiseen kiinni.

Kärkikaksikon vaatimaton tulostaso avasi toiveita takaa tuleville heittäjille. Finaalikierroksen kärkiryhmässä nähdään myös Kat Mertsch (-15) ja Natalie Ryan (-12).

Viron puolustava maailmanmestari Kristin Tattar on myös löytämässä peliään; hän pelasi päivän parhaan kierroksen (-6) ja nousi viidenneksi tulokseen -11. Heinäkuun European Openissa Tattar kiri voittoon finaalikierroksella seitsemän heiton päästä.

Lue myös: Niklas Anttila heitti itsensä kultakamppailuun – “Pytty Suomeen tai ei mitään”

Viidennelle finaalikierrokselle pääsi mukaan 42 naista. Ratkaisevan finaalikierroksen lähetys alkaa Disc Golf Network-palvelussa klo 16.00. Salosen kärkiryhmä aloittaa pelinsä klo 16.30.

Kilpailun tulokset näkyvät reaaliajassa täällä, jossa ovat myös muiden suomalaisten tulokset.

Koodilla FRISBEEGOLFMEDIA20 saa 20% alennusta ensimmäisen kuukauden ostosta (DGN Standard ja DGN Pro). Suorita osto tämän linkin kautta: https://discgolfnetwork.link/frisbeegolfmedia. Koodia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin (ml. PDGA:n tarjous). Tarjous toimii vain niille, jotka ostavat palvelun ensimmäistä kertaa.

Uusimmat uutiset

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.

Niklas Anttila neljänneksi kauden viimeisessä majorissa – voitto Yhdysvaltoihin

Niklas Anttila sijoittui jaetulle neljännelle sijalle frisbeegolfin Yhdysvaltain avoimissa...

Eveliina Salonen nappasi kolmossijan Yhdysvalloissa – neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Frisbeegolfin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen jatkoi vahvoja otteitaan Yhdysvalloissa ja...

Heinolaan suunnitellaan maailmanluokan frisbeegolfelämystä – Kippikselle ainutlaatuinen valaistus

Heinolassa sijaitsevasta Kippiksestä halutaan kehittää entistä vetovoimaisempi frisbeegolfin matkailu-...

Daniel Davidsson loistoiskussa USDGC:ssä – kärkipaikka vain heiton päässä

Daniel Davidsson aloitti frisbeegolfin Yhdysvaltain mestaruuskilpailut vahvasti. Suomalainen heitti...

USDGC käynnistyy – nähdäänkö Rock Hillissä historiallinen suomalaisvoitto?

Frisbeegolfkauden loppuhuipennus on käsillä. Yhdysvaltain mestaruudesta taistellaan tällä viikolla...