KotiKilpailutEuropean Pro TourHäme jatkaa kärjessä Tyyni Openin finaalipäivään

Häme jatkaa kärjessä Tyyni Openin finaalipäivään

Tyyni Openin toinen päivä käynnistyi avoimen luokan osalta tuulisena ja sateisena. Tämä ei kuitenkaan Mikael Hämeen (-20) peliin vaikuttanut. Häme pelasi erittäin vahvan -9 kierroksen ja lähtee finaalikierrokselle kolmen heiton johtoasemassa. Häme jatkoi peliään edelleen virheettömänä varsinaisen heiton osalta. Puttaamisessa näkyi kuitenkin selvästi haasteita, mutta ilman bogeyja selvittiin. Mikäli peli jatkuu samanlaisena viimeisellä kierroksella, voitto on erittäin lähellä.

Lauri Lehtinen (-17) jatkaa Hämeen jahtaamista edelleen. Lehtinen pelasi päivän kuumimman -10 kierroksen yhdessä Jesse Niemisen (-15) kanssa. Lehtinen oli myös ainoa pelaaja joka onnistui ottamaan birdien Monsterille tänään. Hämeen peli oli kuitenkin niin varmaa, että tällä kierroksella eroa saatiin kurottua vain yhden heiton verran. Nieminen lähtee finaalipäivään kolmannelta sijalta, viiden heiton erolla kärkeen. Eron kurominen umpeen vaatii jo melkoista temppua, varsinkin kun toiselta sijalta starttaava Lehtinen paransi peliään.

Kärkiryhmän täydentää Silver Lätt (-14). Lätt onnistui nousemaan hyvällä -8 kierroksella jahtikortista kärkiryhmään viimeiselle kierrokselle. Lätt kertoi kilpailua edeltävässä mediatilaisuudessa radan sopivan hyvin hänen vahvalle kämmenheitolleen. Nähtäväksi jääkin onnistuisiko unelmakierros, millä pystyttäisiin taistelemaan jopa voitosta.

TURTONILTA ERINOMAINEN KIERROS, SUOMALAISILLA KARMEA LOPETUS

Naisten luokassa neljänneltä sijalta kirimään lähtenyt Rachel Turton (-5) pelasi erinomaisen -6 kierroksen ja nousi tällä lopulta viimeisellä väylällä kilpailussa johtoasemaan. Turtonin peli ei suinkaan ollut virheetöntä, mutta onnistumisia oli runsaasti. Niin ikään johtoasemasta toiselle kierrokselle lähtenyt Anneli Tõugjas-Männiste (-2) ei päässyt aivan samaan vauhtiin kuin ensimmäisellä kierroksella ja putosi toiselle sijalle pelattuaan kierroksensa tulokseen +1.

Suomalaiset Heidi Laine (0) ja Olivia Kindstedt (+2) pelasivat vakuuttavan varmaa peliä viimeiselle väylälle asti. Naisten layoutin viimeinen väylä on sama kuin avoimen luokan, lähes sadan metrin veden ylitys. Tuulen suunta teki tästä väylästä erityisen vaikean, joka näkyi lopulta kärkiryhmän suomalaisten tuloksessa. Laine lopetti kierroksensa kutoisbogeyyn viimeiseltä väylältä, Kindstedt selvisi vitoisbogeyllä. Laine pystyi kuitenkin pitämään paikkansa kärkiryhmässä ja lähtee kolmannelta sijalta viimeiselle kierrokselle.

Kärkiryhmää täydentää Kaidi Allsalu (+1). Allsalu nousi olosuhteisiin nähden hyvällä -4 kierroksella jahtikortista kärkiryhmään viimeiselle kierrokselle. Eroa Turtoniin on kuitenkin melkoisesti, mutta mikäli olosuhteet muuttuvat vielä haastavammiksi, mitä tahansa voi tapahtua.

Rachel Turton, European Pro Tour Tyyni Open, © Marika Salmi / European Pro Tour

FINAALIKIERROKSEN AIKATAULU

Kilpailun viimeistä kierrosta voi seurata livenä Disc Golf Stream -palvelusta, jossa naisten luokan lähetys alkaa sunnuntaina 2.7 kello 09:20 ja avoimen luokan lähetys kello 15:20. Sunnuntain finaalikierros on katsottavissa ilmaiseksi Youtubesta. Live-tuloksia on mahdollista seurata UDisc Live-palvelusta.

Uusimmat uutiset

MM-kisojen lipunmyynti rikkoo ennätyksiä – “Tästä tulee ennennäkemätön tapahtuma”

Frisbeegolfin MM-kisojen VIP-lippujen myynti on ylittänyt järjestäjän odotukset. VIP-lippuja...

PDGA Europe tukee frisbeegolfseurojen kehitystä uusilla resursseilla

Euroopan frisbeegolfin kattojärjestö, PDGA Europe, on käynnistänyt useita toimia,...

Yhdysvalloissa nähdään ensi vuonna uusi ammattilaiskiertue: Go Throw Tour

Yhdysvalloissa nähdään ensi vuonna uusi ammattilaiskiertue, Go Throw Tour....

Ahvenanmaalla järjestetään ensi kesänä massiivinen junioritapahtuma

Frisbeegolfsaareksi ristitty Ahvenanmaa aikoo järjestää kesällä 2025 suuren nuorille...

Frisbeegolfin MM-kisat: uusia VIP-lippuja tulossa 12.12.

Frisbeegolfin MM-kisojen VIP-lippujen kysyntä on ollut niin kovaa, että...

Frisbeegolfiin hurahtanut näyttelijä Riku Nieminen haaveilee lajin kasvusta

Näyttelijä Riku Nieminen paljastui viime vuonna innokkaaksi frisbeegolfariksi. Sittemmin...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän