European Pro Tourin seitsemäs ja samalla viimeinen osakilpailu Järva Open pelataan tulevana viikonloppuna 28-30.7. Tukholmassa, Ruotsissa. Järvan rata on todella tunnettu ja arvostettu pelaajien keskuudessa. Siellä on pelattu esimerkiksi European Masters major-kilpailu vuonna 2016. Rata on kokenut jonkin verran muutoksia Tukholman rakennushankkeiden vuoksi. Järva on kuitenkin edelleen monen frisbeegolfmatkan kohteena. Kuvankaunis puistorata vihreine nurmikkoineen ja lehtipuineen tarjoaa hienon frisbeegolfkokemuksen kaiken tasoisille heittäjille.
Tarjolla jälleen Yhdysvallat vastaan Eurooppa taistelu
Kuten Turku Openissa ja viime viikonloppuna pelatussa European Openissa, yhdysvallan tähdet ovat jälleen haastamassa eurooppalaisia. Kilpailun osallistujalistan top5 on täynnä yhdysvaltalaisia. Isaac Robinson, Alden Harris, Kevin Jones, Ezra Robinson ja Luke Humphries lähtevät haastamaan eurooppalaisia.
Turku Openissa eurooppalaiset ja erityisesti suomalaiset veivät taistelun melko selvästi. European Openissa vastaavasti yhdysvaltojen pelaajat olivat selkeästi askeleen edellä. Ketkä eurooppalaisista pystyvät tällä kertaa vastaamaan haasteeseen? Kristian Kuoksa majailee pelaajaratingissa ennalta kilpailun kuudentena. Turku Openin neljännen sijan jälkeen Kuoksa ei päässyt European Openissa kuitenkaan kärkikahinoihin mukaan.
Nestori Tuhkanen kuitenkin suoritti suomalaisista erinoimaisesti European Openissa ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen aivan kärjen tuntumassa. Neljän kierroksen kilpailussa tasaisuus ei kuitenkaan aivan vielä riittänyt. Tuhkanen sijoittui kuitenkin komeasti top20 ja hän onkin pelivireen puolesta ehdottomasti viikonlopun kovin haastaja.
Harmillisesti iso osa euroopan terävintä kärkeä on kilpailemassa samaan aikaan järjestettävässä Euro Tourin osakilpailussa, Åland Openissa. European Pro Tourin varsinainen kiertueen voitto on ratkennut jo ennen tätä kilpailua. Mauri Villmannin uskomaton alkukausi ja tasainen suorittaminen johdatti hänet kiertueen voittoon. Villmann nähdään toivottavasti European Pro Tourin All-Stars kilpailussa Fuengirolassa lokakuun lopulla.
Naisten luokassa ei selvää ennakkosuosikkia
Naisten luokassa selkeää ennakkosuosikkia ei ole. Rachel Turton on pelaajaratingin puolesta korkeimmalla, mutta hän ei suorittanut European Openissa omalla tasollaan. Anneli Tõugjas-Männiste sen sijaan sijoittui kuudenneksi ja oli taistelemassa jopa podium paikasta. Naisten luokasta ei löydy tällä kertaa yhdysvaltalaisia pelaajia. Suomalaisista on nostettava esiin Tinja Väisänen ja Olivia Kindstedt kovimpina haastajina yllämainitulle kaksikolle.
European Pro Tourin pistetilanteen osalta kilpailu on naisten luokassa erittäin jännittävä. Koko kauden voittoa hakenut Anneli Tõugjas-Männisteen on sijoituttava podiumille, mikäli hän haluaa kiertueen voiton. Muuten tänä viikonloppuna Åland Openissa kilpaileva Heidi Laine vie voiton.
Aikataulu ja lähetykset
Kilpailua voi seurata livenä Disc Golf Stream -palvelusta jossa naisten luokan lähetys alkaa päivittäin kello 10:20 ja avoimen luokan lähetys kello 16:20. Sunnuntain viimeinen kierros on katsottavissa ilmaiseksi Youtubesta.
Kilpailusta tulee myös jälkilähetykset YouTubeen, kun MDG Media tuottaa videot molempien luokkien ensimmäisestä videokortista (Feature Card / Lead Card). Ensimmäisellä kierroksella ensimmäisissä videokorteissa nähdään lukuisia suomalaisia niin avoimesta kuin naisten luokasta.
Live-tuloksia on mahdollista seurata UDisc Live-palvelusta.
Katso myös Frisbeegolfmedian aiemmin julkaistu pidempi juttu koko kiertueesta: European Pro Tour -kiertue ennakko.