KotiKilpailutDisc Golf Pro TourKristin Tattar suli viimeisillä väylillä - Gannon löi virolaistähden ja voitti koko...

Kristin Tattar suli viimeisillä väylillä – Gannon löi virolaistähden ja voitti koko kiertueen

Yhdysvaltalainen Missy Gannon voitti viimeisellä väylällä legendaarisen MVP Openin Massachusettsissa, Yhdysvalloissa. Gannon varmisti voitolla myös voiton kokonaiskiertueella.

Kristin Tattar johti kilpailua vielä ennen viimeistä edellistä väylää. Virolaisen epäonnistunut putti lähietäisyydeltä ja Missy Gannonin huima putti 12 metristä toi yhdysvaltalaisen tasoihin.

Tattar epäonnistui myös viimeisellä väylällä lähestymisheitossa, jolloin Gannonille jäi helppo työ napata par-tulos korttiin ja voitto kotiin.

Gannon voitti kilpailun lopulta tuloksella -18. Kristin Tattar oli toinen (-16) ja Ohn Scoggins (-15) oli kolmas.

Viimeisen osakilpailun myötä varmistui myös kokonaiskiertueen voittajat. Missy Gannonin voitto varmisti hänelle lähtötuloksen -10 lokakuussa kilpailtavaan kiertuefinaaliin, jossa voittaja sai viime vuonna 40 000 dollaria. Kokonaiskiertueen pisteissä Holyn Handley oli toinen ja Kristin Tattar kolmas. He lähtevät tuloksista -9 ja -8 nelipäiväiseen kiertueen finaalitapahtumaan.

Suomalaisnaisilla vaisu viikonloppu

Suomen naiset eivät olleet parhaimmillaan viikonloppuna. Hyvän viimeisen kierroksen myötä Henna Blomroos ja Heidi Laine nostivat itsensä Eveliina Salosen seuraksi kärkikymmenikköön. Koko kolmikko oli yhdeksäs lopputuloksissa tuloksessa -2. Silva Saarinen oli kokonaistuloksissa 22. tuloksella +14.

Kokonaiskiertueen pisteissä paras oli Eveliina Salonen, joka ylsi viidenneksi. Sen myötä Salonen lähtee kiertuefinaaliin tuloksesta -6, jahtaamaan kärkinimiä nelipäiväisessä kisassa.

Myös muut kisassa mukana olleet suomalaiset nähdään lokakuun kiertuefinaalissa, johon pääsee vain 20 kiertueen parasta naista. Henna Blomroos oli pisteissä 9. ja lähtee kiertuefinaaliin tuloksesta -4. Silva Saarinen oli 13. ja hänen lähtötuloksensa on -2. Heidi Laine oli kokonaiskiertueella 15., hän lähtee kiertuefinaaliin tuloksella -1.

Kiertuefinaali pelataan Charlottessa, Yhdysvalloissa 17.-20.10. Kisassa on mukana kokonaiskiertueen 20 parasta naista ja 32 parasta miestä, mutta he lähtevät eri tuloksista, riippuen kilpailijoiden sijoituksista kokonaiskiertueella.

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...