KotiKilpailutDisc Golf Pro TourKristin Tattar meni menojaan - kolme suomalaista videokorteissa

Kristin Tattar meni menojaan – kolme suomalaista videokorteissa

Viron Kristin Tattar oli omaa luokkaansa Disc Golf Pro Tourin Jonesboro Openin toisella kierroksella. Peräti kuuden heiton turvin johdossa lähtenyt Tattar jatkoi vahvoja otteitaan, eikä antanut muille mahdollisuuksia. Hän johtaa kilpailua tuloksella -18.

Holyn Handley on ainoa, jolla on edes teoreettiset saumat tavoittaa Tattar. Handley on toisena tuloksessa -12 päivän parhaan kierrostuloksen (-10) myötä.

Vaikka suomalaiset eivät ole kärkitaistelussa, peräti kolme naista on kahdeksan parhaan joukossa. Eveliina Salonen (-7) on kiinni kolmannessa sijassa ja nähdään sunnuntaina kärkikortissa.

Heidi Laine pelasi kelpo kierroksen ja nosti itsensä jaetulle sijalle 4 tulokseen -6. Laine jäi täpärästi kuitenkin jahtikorttiin.

Silva Saarinen paranteli roimasti asemiaan pelaamalla peräti -8 kierrostuloksen, joka oli koko päivän toiseksi paras. Kaukaa kärjestä toiselle kierrokselle lähtenyt Silva nosti itseään 20 sijaa. Hän lähtee viimeiselle kierrokselle sijalta kahdeksan ja tekee näin ensiesiintymisensä tänä vuonna Disc Golf Networkin videokortissa.

Jenni Karppinen on tuloksessa +6 sijalla 27.

Kilpailu päättyy sunnuntaina. Kärkikortin kilpailijat aloittavat kierroksensa klo 17.55 Suomen aikaa.

Uusimmat uutiset

Pelaajille avautuu uusi reitti Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin

Karsintajärjestelmä Disc Golf Pro Tourin kiertuefinaaliin uudistuu. Viime vuosina...

Jalkavirhe Champions Cupissa puhuttaa – kokiko Kristin Lätt oikeusmurhan? 

Champions Cupin viimeisellä kierroksella koettiin paljon keskustelua herättänyt tilanne,...

Isaac Robinson palasi Champions Cupin mestariksi

Hallitseva maailmanmestari Isaac Robinson (-26) vei viikonloppuna nimiinsä kauden...

Niklas Anttila kolmannen kisapäivän paras Majorissa – suomalaiset iskuetäisyydellä 

Suomalaiset lähtevät iskuetäisyydeltä nelipäiväisen Champions Cupin viimeiselle kierrokselle. Etenkin...

Silva Saarinen johtaa Champions Cupissa – myös avoimessa luokassa suomalaisonnistujia

Silva Saarinen heitti Champions Cupin avauspäivänä Swenson Parkin radalla...

Yhdysvallat taas kerran suvereeni Presidents Cupissa

Perinteinen Team USA:n ja Team Europen välinen Presidents Cup...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän